Pihakalusteiden kysyntä jatkuu vilkkaana

Piha- ja puutarhakalustekauppa varautuu jo toiseen perättäiseen menestysvuoteen. Kalusteiden, grillien ja piharakenteiden myynti kasvoi viime vuonna peräti puolella edellisvuodesta noin 410 miljoonaan markkaan. Piha- ja kotipuutarhakaupan arvo oli viime vuonna yhteensä 1,9 miljardia markkaa, jossa oli kasvua liki 11 prosenttia edellisvuodesta.

Kalustekaupan kasvu johtuu tietysti kesän lämpimistä ja kauniista säistä. Pihan työkalu- ja konekauppa jäi vastaavasti viitisen prosenttia jälkeen edellisvuodesta, koska kuivuus piinasi nurmikoita. Taimia ja siemeniä sitä vastoin myytiin noin 9 prosenttia enemmän sekä lannoitteita, kasvinsuojeluaineita ja multaa 14 prosenttia enemmän kuin edellisenä kesänä.

Varhainen kevät saa ihmiset liikkeelle ja taimikauppaan lähdetään vuosi vuodelta aiemmin. Lasitetut parvekkeet ovat yleistyneet, joten esimerkiksi orvokkeja hankitaan silmän iloksi jo huhtikuussa. -Omakoti- ja rivitalopihat ovat aiempaa pienempiä, joten kiinnostus kohdistuu nyt perenna- ja parvekekasveihin sekä pieniin, näyttäviin pensaisiin, kertoo järjestösihteeri Eila Räty Taimistoviljelijät ry:stä. Hyötyviljelyssäkin lisääntyy pienipiirteinen ruukku- ja parvekeviljely, koska omenapuille ja marjapensaille ei tahdo löytyä tilaa.

Piha- ja puutarhahankintoihin yli tuhat markkaa

Elintarviketieto Oy:n toukokuisen Kotipuutarhatutkimuksen mukaan kotitaloudet aikovat käyttää puutarhahankintoihin tänä vuonna keskimäärin 1 026 markkaa. Neljännes kotitalouksista suunnittelee käyttävänsä rahaa enemmän kuin viime kesänä, 57 prosenttia saman verran ja vajaa viidennes viimevuotista vähemmän. Markoista kolmannes kului viime vuonna taimiostoksiin, runsas viidennes kalusteisiin ja rakenteisiin, viidennes koneisiin ja työkaluihin sekä kuudennes multaan ja lannoitteisiin.

Äitienpäivästä alkava kevään juhlakausi merkitsee kukkakauppiaille joulun jälkeen vilkkainta myyntiaikaa. Juhannukseen saakka jatkuneen sesongin aikana myytiin yksivuotisia ruukku- ja leikkokukkia arviolta miljardilla markalla, mikä on 40 prosenttia koko vuoden myynnistä.

Lue myös:

    Uusimmat