Pietarsaaressa raju tulipalo rivitalossa – alustavan arvion mukaan palo lähti saunasta

Pohjanmaalla Pietarsaaressa sammutettiin yöllä suurta rakennuspaloa.

Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonas Nuolioja kertoo STT:lle, että tulipalo saatiin rajattua syttyneeseen rivitalohuoneistoon. 

Kahdeksan ihmistä on kuljetettu tarkastettavaksi sairaalaan.

Nuoliojan saamien tietojen mukaan kaikki sairaalaan viedyt olivat olleet syttymisasunnossa.

Alustavien tietojen mukaan vakavilta henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Alustavan arvion mukaan palo lähti liikkeelle saunasta.

Palo oli kuitenkin niin raju, että täyttä varmuutta syttymissyystä ei ole.

Rivitalosta jouduttiin evakuoimaan kaikki kuusi asuntoa.

Kolmen asunnon asukkaat ovat voineet halutessaan palata koteihinsa.

Palo oli aamuviiden jälkeen hallinnassa, ja paikalta oli jo poistunut yksiköitä.

Enimmillään palopaikalla oli toistakymmentä yksikköä.

Palomestarin arvion mukaan aamuseitsemän jälkeen suurin osa yksiköistä on poistunut paikalta ja tarvetta on enää jälkivartioinnille.

Hälytyskeskus sai ilmoituksen palosta aamuyöllä puoli neljän aikoihin.

Juttua täydennetty kello 7.31.

Lue myös:

    Uusimmat