Rivitalo paloi Haapavedellä – yksi kuljetettiin sairaalaan, mahdollisista muista henkilövahingoista ei vielä tietoa

Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla rivitalo paloi pahoin perjantai-iltapäivänä. Viiden huoneiston rakennuksesta neljä asuntoa tuhoutui täysin, mutta yksi asunnoista saatiin säästettyä palolta, Jokilaaksojen pelastuslaitoksen palomestari Matti Virtanen kertoi STT:lle.

Tulipalo on nyt hallinnassa, Virtanen kertoi iltapäiväviiden jälkeen. Virtasen mukaan sammutustyöt jatkuvat vielä yöhön asti.

Palolla ei ole enää vaaraa levitä naapurirakennuksiin. Viereinen rivitalo evakuoitiin aiemmin runsaan savunmuodostuksen vuoksi.

Palavasta rivitalosta kuljetettiin sairaalaan yksi loukkaantunut. Aiemmin iltapäivällä ei ollut vielä tietoa uhrin vammojen vakavuudesta. Pelastuslaitoksen mukaan poliisi tiedottaa henkilövahingoista myöhemmin.

Syttymissyy ei tiedossa

Pelastuslaitos sai ilmoituksen Rautionkujalla syttyneestä tulipalosta hieman kello kahden jälkeen iltapäivällä. Kun pelastuslaitos saapui paikalle, tulessa oli rakennuksen keskiosassa sijainnut huoneisto. Huoneiston palo saatiin sammutettua, mutta tuli ehti levitä rivitalon ullakolle.

Ullakko paloi neljän huoneiston osalta. Asunnot ovat myös kärsineet mittavia vesivahinkoja.

Palosta leviää yhä savua Haapaveden keskustan suuntaan. Pelastuslaitos kehottaa lähellä asuvia sulkemaan ovet ja ikkunat.

Palon syttymissyy ei ole vielä tiedossa. Syttymissyyn selvittäminen aloitetaan myöhemmin, pelastuslaitos kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat