Pienen Evelynin omituisen katoamistapauksen tutkijoille sataa vihjeitä, mutta tyttö on yhä kateissa – uusi video lapsesta julki

Yksivuotiaan Evelynin katoamismysteeri hämmentää poliisia Yhdysvalloissa – nähty yli kaksi kuukautta sitten, mutta ilmoitettiin vasta nyt kadonneeksi 1:15
Video: Yksivuotiaan Evelynin katoamismysteeri hämmentää poliisia Yhdysvalloissa – nähty yli kaksi kuukautta sitten, mutta ilmoitettiin vasta nyt kadonneeksi.

Viranomaiset jatkavat edelleen kuumeisesti Tennesseestä Yhdysvalloista kadonneen yksivuotiaan Evelyn Mae Boswellin etsintää.

Poikkeuksellisen tapauksesta tekee se, että lapsi ilmoitettiin kadonneeksi vasta viime viikolla, vaikka hänet on varmasti nähty viimeksi joulukuussa. Myös tytön äiti on antanut kuulusteluissa ristiriitaisia lausuntoja.

Viranomaiset ovat luvanneet ratkaisevan vihjeen antajalle 56 000 dollarin palkkion. Asiasta kertovan VJLA.comin mukaan vinkkejä on tähän mennessä tullut jo yli 400, mutta lapsen jäljille ei ole edelleenkään päästy.

Tutkinnan edistämiseksi viranomaiset ovat julkistaneet pikkutytöstä uuden videon.

Video on katsottavissa YouTubessa.

Tytön ilmoitti kadonneeksi tämän isoisä ja tutkimusten aikana muun muassa lapsen isoäiti on pidätetty. 

Tapauksen erikoisista taustoista voi lukea tarkemmin MTV Uutisten toissapäivänä julkistamasta artikkelista:

Lue myös:

    Uusimmat