Petteri Sihvonen avaa HIFK:n dilemman – "Tätä suurempaa tasoitusta ei tarvitse antaa, kun aletaan pelata mitaleista"

Helsingin IFK on arvioitu suurimman mestarisuosikin Oulun Kärppien ykköshaastajaksi alkavalla jääkiekon SM-liigakaudella. Helsinkiläiseuraa koskee kuitenkin dilemma, joka päävalmentaja Jarno Pikkaraisen on ratkaistava, alleviivaa MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen.

HIFK on pystynyt voittamaan tällä vuosituhannella vain yhden mestaruuden (2011), mikä ei ole millään lailla suhteessa rahaan, jonka helsinkiläisseura on useina vuosina pelaajiinsa käyttänyt. Sihvonen kokee IFK:n ongelmien juontuvan paljolti seuran aggressiivisuutta ja rymistelyä suosivan brändin sekä pelaamisen liitosta.

– Jos muistelen, milloin IFK on oikein pyrkinyt tarkoituksenmukaisesti pelaamaan voittavaa jääkiekkoa ohi kaikkien brändiajatusten ja sen, mitä yleisö odottaa, se oli Kari Jalosen mestaruuskausi. Kari Jalosen karisma ja uskallus valmentaa voittavaa jääkiekkoa oli se viisasten kivi, Sihvonen sanoi MTV Uutiset Livessä.

– Näen edelleen ifklaisuudessa sitä, että päätykatsomo vaatii atleettitaklauksia ja pelaajat ostavat vuorotellen suosiota: käyvät taklaamassa ja joutuvat siitä pelin ulkopuolelle. Tämän suurempaa tasoitusta ei tarvitse antaa, kun aletaan pelata mitaleista.

Katseet kohdistuvat nyt IFK:n päävalmentajaan Jarno Pikkaraiseen, joka on Sihvosen sanoin liigatasolla vielä katsomaton kortti. Pikkarainen hyppäsi pääluotsiksi kesken viime kauden Ari-Pekka Selinin saatua potkut, ja luotsasi seuran lopulta neljänneksi.

– Näen, että Jarno Pikkaraisen haaste on siinä, että hän on vähän tällaisen ifklaisen näköisen pelin kannattaja ja valmentaja. Nyt pitäisi kuitenkin pelata voitosta, vaikka ifklaisuuteen kuuluu se, että mieluummin ryminäpronssi kuin kliininen mestaruus.

– IFK on maineensa, imagonsa ja faniensa vanki, jos sen näin voi ilmaista. Tätä pitää parantaa, että olisi mahdollista haastaa Kärpät. Se vaatii todella kliinistä pelaamista siinä kohtaa, kun pelataan mestaruudesta.

Saako Pikkarainen ratkaistua dilemman?

– Mestaruutta ei saa miellyttämällä ketään – faneja tai seurajohtoa – vaan hänen on itse päätettävä, mikä on se reitti, millä hän aikoo porukkansa viedä ensin finaaliin ja sitten mahdollisesti mestaruuteen asti, Sihvonen naulaa.

Mitkä ovat puolestaan Kärppien suurimmat kysymysmerkit? Katso koko keskustelu ylälaidan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat