Petri Sarvamaa on raivannut tiensä Euroopan vaikutusvaltaisempien ihmisten joukkoon – Mr. Pääneuvottelija kertoo nyt itse, mitä uhrauksia se on vaatinut

Maaliskuisena keskiviikkoiltana vuonna 2009 A-studion nauhoitukset olivat ohi. Ulkona oli pimeää ja kylmää, lämpötila oli laskenut hieman nollan alapuolelle. Petri Sarvamaa käveli studiosta pukuhuoneeseen, vaihtoi vaatteet ja pesi esiintymismeikit naamaltaan. Teki kaiken aivan samalla tavoin kuin oli tehnyt vuosia.  

Paitsi lopulta hän kaivoi puhelimensa kaapistaan ja näppäili Ilta-Sanomien numeron.  

– Voitte kirjoittaa huomiseen lehteen, että pyrin Euroopan parlamenttiin. 

Vuosikymmeniä toimittajana ollut Sarvamaa näki tiensä journalistina tulleen päätepisteeseen. CNN:llä Atlantassa, kirjeenvaihtajana Washingtonissa, vuosikausia Yleisradion eri osastoilla.  

Hän oli valmis hyppäämään politiikkaan; miksi, sitä hän ei vieläkään osaa täysin kertoa.  

– Olihan siellä (Ylellä) tapahtunut asioita. Jos niitä ei olisi tapahtunut, en tiedä, olisinko koskaan tehnyt sitä (uranvaihdosta).  

Toimittajatausta näkyy haastattelussa. Sarvamaa puhuu paljon, mutta jättää paljon kertomatta; Ylellä tapahtui asioita, mutta ”niihin en halua palata”.

Hän puhuu diplomaattisesti ja muotoilee lauseet uudelleen, jos niissä voi tulla pienikin väärinymmärrys.

Tässä haastattelussa puhutaan töistä ja vallasta – jopa niin paljon, että Sarvamaa itse haastattelun jälkeen kauhistui, kuinka paljon puhuikaan töistään. Oikeusvaltioperiaate oli juuri ratkaisevassa vaiheessa, ja ”ilma oli sakeana näkemyksiä”.

Kaiken sen meppikuoren alla mies on silmiinpistävästi välittävä perheenisä ja välillä myös tarkka kodinhoitaja – tiskipöydällä lojuvat tiskit hän tiskaa heti pois ja kuulemma työpuhelun loputtua tarkistaa Snapchatista lastensa kuulumiset. Niistä kuitenkin myöhemmin. Nyt paneudutaan kahdeksaan viime vuoteen, jotka ovat olleet – no, täynnä töitä.  

EU halusi saada Puolan ja Unkarin kuriin – katso videolta, kuinka Sarvamaa kertaa oikeusvaltioperiaatetta MTV Uutiset Livessä joulukuussa 2020:

Ensimmäinen, päätöksen makuinen maaliskuu 

Kun maaliskuinen päätös politiikkaan hyppäämisestä oli tehty – maaliskuu muuten toistuu tässä kertomuksessa usein – ei ollut paluuta. Europarlamenttivaaleihin oli aikaa vain kolme kuukautta.  

Kuukausia aiemmin Sarvamaa oli soittanut kokoomuksen Taru Tujuselle. Sekä Tujunen että myöhemmin monet muut olivat hyvin yllättyneitä miehen päätöksestä hypätä pois journalismista.  

Sarvamaa itse uskoo yllättyneisyyden johtuvan siitä, että hän oli toimittajana pystynyt tekemään työnsä niin hyvin, ettei kenellekään tullut mieleenkään epäillä hänen kannattavan jotain puoluetta.  

– Oli se shokissa, Sarvamaa kertoo ja viittaa kokoomuksen Tujuseen. - Mutta otti minut välittömästi listoille, ei epäröinyt hetkeäkään.  

Sarvamaa kääri hihansa ja lähti kiertämään Suomea. Naama oli televisiosta tuttu, ja siitä oli varmasti hyötyä, mutta hän ei pidä sitä ratkaisevana asiana.  

Ponnistus ei kuitenkaan riittänyt, ja europarlamenttipaikka jäi haaveeksi. Oli palattava takaisin Yleisradioon. Ruutuun miestä ei enää päästetty.  

– Tein juttuja ja joitakin ulkomaankeikkoja. Olihan se ihan kestämätön tilanne. Kärvistelin vuoden, kunnes vuoden 2010 lopussa irtisanouduin.  

Politiikan tie oli valittu, ja hän halusi pysyä siinä. Seuraavaksi tähtäimeen otettiin kansanedustajan paikka vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Taas tuli maaliskuu, ja Sarvamaa oli vaalikentillä. Oli puurrettava, jotta huhtikuun äänestyspäivinä mahdollisimman moni kirjoittaisi äänestyslappuun hänen numeronsa.  

Lue myös: Pääneuvottelija Petri Sarvamaa rankan EU-väännön ratkaisusta: "Jos tämä olisi jäänyt tekemättä, se olisi ollut katastrofi"

Maaliskuu vaihtui huhtikuuksi ja vaalivalvojaiset olivat ohi. Ilta on painunut Sarvamaan mieleen ikuiseksi ajaksi. Se on yksi hänen elämänsä synkimmistä hetkistä. Hän käveli kotiin pimeässä ja oli selvää, ettei paikka eduskunnasta auennut.  

– Sitten minulla ei oikeasti ollut mitään. Ei mitään. Pieni paketti, jonka sain Yleltä lähtiessäni, oli käytetty loppuun. Jouduin kortistoon.  

Toinen, onnellinen maaliskuu 

Sarvamaa korostaa tekevänsä paljon töitä. Pitkiä päiviä, puheluita eri kielillä, tinkimätöntä verkostoitumista. Mutta yhtä lailla puheessa ja kertomuksessa vilisevät pienet onnenkantamoiset.  

Kuten silloin, kun hän juuri oli noussut mustasta suosta epäonnistuneiden eduskuntavaalien jälkeen. 

Syyskuussa 2011 entinen kokoomusmeppi Ville Itälä nimitettiin Suomen ehdokkaaksi Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen.  

Maaliskuussa – taas maaliskuussa – Itälä aloitti uudessa tehtävässään. Ensimmäisellä varasijalla ollut Risto E.J Penttilä kieltäytyi ottamasta vapautunutta mepin paikkaa, joten se siirtyi toisena olevalle Sarvamaalle.  

– Silloin puhelimeni räjähti onnitteluviesteistä.  

Ja taas hän jättää kertomatta jotakin, jonka kuulija janoaisi tietää: 

– Juuri ennen tätä (Itälän lähtöä) olin löytänyt itseni hyvistä rekryistä ja haastatteluista, ja olisin juuri saanut aika hyvän paikan. Mutta en tule koskaan kertomaan, mikä se olisi ollut.  

Katainen-Stubb-Sarvamaa 

EPP:n (Euroopan kansanpuolue) ovet aukesivat Sarvamaalle, ja hänellä oli kaksi vuotta peliaikaa ennen seuraavia europarlamenttivaaleja. Sarvamaa halusi näyttää, mihin pystyi. Hän kertoo olleensa muiden silmissä yhä toimittaja, ja se mielikuva piti muuttaa.  

– Mutta tätä ei saa taas käsittää väärin. Toimittajan homma on paras duuni, mitä ihmisellä voi olla. Mutta kun äänestetään, äänestetään sellaista, joka on ollut näkyvillä, saanut jotain aikaan.  

Ja Sarvamaa alkoi näkyä. Ja nousta. Ensimmäisen vuoden jälkeen hän nousi omassa ryhmässään varakoordinaattoriksi ja pääsi mukaan lainsäädäntötyöhön. Tästä oli hyötyä vuoden 2014 vaalikentillä: oli näyttää saavutuksia. 

Silti paikka jäi jälleen haaveeksi – mutta jälleen mukana oli myös onnenkantamoinen. Onnenkantamoinen ulottuu moneen valtaapitävään henkilöön: Jyrki Katainen ilmoitti hakevansa komissaariksi, joten mepiksi valittu Alexander Stubb ilmoitti hakevansa Kataiselta vapautuvaa kokoomuksen puheenjohtajan paikkaa. Ketju toteutui, ja Stubbilta vapautunut meppipaikka oli Sarvamaan.  

– Ammatinvaihtoprojektini ei ollut valmis, ja alkoi taas vimmainen työ päästä avainpaikoille.  

Silloin hän hakeutui – ”osin se oli tsägää, osin pohjustusta” – paikoille, jossa sai tuplahatun budjettityöskentelyssä. Hän oli budjettivaliokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja ja sen lisäksi yksi EPP:n koordinaattoreista.  

Sarvamaan vauhti ja pyrkimys valtapaikoille hengästyttää kuulijaa. Mutta mies itse pysyy rauhallisena. Työssä tuntuu koko ajan olevan selvä päämäärä. Tuntuuko olo vaikutusvaltaiselta? 

– Jos sitä alkaa itse miettimään, niin sitten kyllä ajaa itsensä ojaan aika äkkiä. On pidettävä katse siinä pallossa, mikä milläkin hetkellä on pelissä.  

Ei Merkelin, vaan Sarvamaan ansiota 

Vuoden 2019 vaaleissa Sarvamaa oli niin tunnettu, että hän pääsi ensimmäistä kertaa suoraan äänillä europarlamenttiin. Ääniä ropisi 64 560.  

– Kukaan ei päässyt enää sanomaan, että jätkä pääsee aina varasijalta.  

Nyt Sarvamaa ei enää kahminut hommia. Hänelle riitti paikka oikeusvaltioperiaatteen pääneuvottelijana.  

– Tämä iso pallo riittää varsin hyvin. Tiedän, että tulen putoamaan vaikutusvaltarankkauksissa, mutta sillä ei ole nyt mitään merkitystä.  

Oikeusvaltioperiaate on EU:ssa loppusuoralla. Vastaan hangoitelleet Puola ja Unkari ovat väännön jälkeen taipuneet yhteisen ratkaisun taakse. Oikeusvaltioperiaatteella suojataan sitä, ettei EU:n budjettirahoja käytetä väärin esimerkiksi korruption tai tuomioistuinten puolueettomuusongelmien takia.  

Oikeusvaltioperiaateneuvottelujen takia myös jättimäisen, heinäkuussa neuvotellun 750 miljardin euron tukipaketin eteneminen hidastui. 

– Jos tästä tulee laki 1.1.2021 ja minun nimeni on siinä, niin saahan siitä jotain tyydytystä.   

Kauppalehti kirjoitti, että oikeusvaltioasetuksesta tuli niin hyvä kuin siitä tuli – ei Saksan liittokansleri Angela Merkelin, vaan Petri Sarvamaan takia. 

– EU-maat ovat kyllästyneet siihen, että muutama muu näyttää keskisormea unionille, Sarvamaa sanoi aiemmin Kauppalehden haastattelussa viitaten juuri Puolaan ja Unkariin.  

Isä pakeni Venäjän vallankumousta 

Entä miten valtaan päästään? Sarvamaan neuvo ainakin Euroopan parlamentissa on hakeutua aina niihin piireihin, joissa päätöksiä tehdään. Pystyä tuomaan itseään sopivalla tavalla esille.  

– Ei liikaa tyrkyttäen mutta ei koskaan saa jäädä tavallaan seinustalle. Aina pitää hakeutua rinkiin, jossa on päättäjiä. Hivutat itsesi siihen, jotta muut huomaavat: tämä ihminen pystyy kommunikoimaan, pystyy puhumaan kieliä.  

Sarvamaalle esillä oleminen on luonnollista. Hän on karismaattinen ja saa tuntemattomatkin ihmiset hetkessä tuntemaan olonsa kuin olisi tuntenut miehen kauemminkin. Hän ei jätä ketään ulkopuoliseksi eikä vilkuile kelloa. Osaa englantia kuin äidinkieltään, ruotsiakin sujuvasti – ranskaa ja saksaa niin, että saa parlamentissa saksalaiset ja ranskalaiset puolelleen puhumalla heidän omaa kieltään.  

Jos historia olisi ollut erilainen, Sarvamaa puhuisi myös venäjää. Hänen isänsä – Boris Saharov – tuli aikanaan Venäjältä vallankumouksen aikaan Suomeen. 9-vuotiaalle Borikselle muutto oli kuitenkin niin traumaattinen, ettei hän koskaan opettanut omille lapsilleen äidinkieltään.  

Saharov lyhennettiin ensiksi Saharoksi ja lopulta keksittiin nimi Sarvamaa.  

– Isäni sai turpiinsa päivittäin, hän oli maahanmuuttaja ja puhui huonosti Suomea.   

Petri on isänsä ja äitinsä ainoa lapsi, mutta isän ensimmäisellä vaimolla oli neljä lasta entuudestaan. Heitä Sarvamaa kutsuu sisaruksikseen, mutta kaikki ovat jo edesmenneitä.  

Kiitos perheelle  

Sarvamaa rakastaa puhua oikeusvaltioperiaatteesta. Niin paljon, että kotona olevat lapset ovat ”ihan täynnä oikeusvaltioperiaatetta ja mun duunia, joka on kuulemma ihan hanurista.” 

Niin, lapset. Niitä Sarvamaalla on yhteensä viisi: kaksi teini-ikäistä (12- ja 18-vuotiaat) yhdessä vaimonsa Sari Helinin kanssa ja kolme edellisestä liitosta; 33-vuotiaat kaksoset ja 29-vuotias poika.  

Hän pitää puheessaan pienen tauon.  

– Ja nyt haluan sanoa sen, minkä aina unohdan.  

Mies hiljenee ensimmäistä kertaa haastattelun aikana.  

– Mutta on oikeasti ihmisiä, jotka maksavat tästä kaikesta kovan hinnan. Mikään ei olisi koskaan ollut mahdollista ilman puolisoani.  

Lause eikuitenkaan jatku ilman, että Sarvamaa diplomaattisesti – jälleen kerran – kertoo asian niin tarkasti, ettei kukaan voi ymmärtää väärin. Hän painottaa, kuinka hänen puolisonsa on kunnianhimoinen ja tekee yötä myöten omia töitään.  

– Hän ei ole hellan ääressä kotona. Mitenkään arvottamatta rooleja kotona (ja taas hän tekee sen; nyt eivät kotiäidit voi pahastua) on kyllä kaikkein vaikein yhdistelmä se, että on kaksi todella kunnianhimoista yhdessä. Todellinen sankari on kotona, hän kaikesta omasta duunistaan huolimatta on pystynyt antamaan minulle tämän kaiken tilan. Kiitos Sari.  

Rakkaus syttyi työpaikalla 

Sari Helinin ja Petri Sarvamaan rakkaustarina sai alkunsa työpaikkaromanssina. Sarvamaa oli Ylen ulkomaantoimituksen päällikkö, kun kollega pyysi häntä kahville ja esitti ehdotuksensa:  

Häntä pyydettiin aamuohjelman juontajaksi. Hän suostui työhön määräajaksi, kunhan sai pitää taustalla päällikköpestinsä. Samaan aikaan ohjelmaan palkattiin uusi naisjuontaja, Sari Helin.  

Nopeasti pari huomasi kemioiden toimivan. Eikä kemiat jääneet huomaamatta työkavereiltakaan. Aamujuontajat heräsivät aamukolmen aikaan, joten kahdeksan ja yhdeksän välillä vitsit olivat jo hervottomia.  

– Siinä vaiheessa alkoi aikaisen herätyksen takia nähdä kangastuksia ja olla hysteerinen. Ja olihan siinä varsinkin inserttien aikana kaikenlaista – ei mitään sopimatonta, mutta sellaista sekoilua, Sarvamaa muistelee.  

Seuraava askel? 

Mikä on seuraava asia, minkä Sarvamaa haluaa saavuttaa? Kun oikeusvaltioperiaate saadaan pakettiin? 

Se on perhe. Nuorin lapsi, nyt 12-vuotias tytär, oli kolme, kun isä aloitti europarlamentissa, eikä oikein muista edes muunlaista aikaa. Perheen poika täytti juuri 18. Suomessa asuu kaksi aikuista lasta entisestä liitosta ja Lontoossa asuvalla vanhimmalla tyttärellä on itsellään jo kolme lasta, joille Sarvamaa on – ei ukki eikä vaari vaan iso.  

– Hommia tuolla (europarlamentissa) riittää, ne eivät lopu koskaan. Mutta en halua huomata, että tein kerta toisensa jälkeen europarlamentissa hyviä töitä, mutta muut asiat jäivät hoitamatta.  

Kuten jo aiemmin tuli todettua, lasten mielestä ”isän duuni on ihan hanurista”, mutta isä lohduttaa, että aika aikaansa kutakin.  

– Tyttärelle sanon, että kohta katsotaan taas vähän enemmän niitä TikTok-videoita ja snäppejä. Kun saan nimeni oikeusvaltioperiaatteen myötä historiaan, on sen jälkeen muiden vuoro.