Peter Franzén esikoisohjauksestaan: Katastrofi lähellä joka päivä

Ensimmäisen elokuvansa ohjannut Peter Franzén sai taas muistutuksen siitä, että elokuvaa tehdessä mitä vain voi tapahtua.

Peter Franzénin esikoisohjauksen kuvaukset on saatu purkkiin toissapäivänä tiistaina. Elokuva perustuu Franzenin kirjoittamaan, osittain omaelämänkerralliseen Tumman veden päällä -romaaniin.

Mies kertoo, että 20 vuoden kokemus elokuvissa näyttelemisestä on ollut hyvä koulu ohjaajantyöhön.

– Tietysti leffaa tehtäessä joka päivässä piilee yllätyksiä, sillä liikkuvia palasia on niin paljon.

– Mitä vain odottamatonta voi tapahtua, vaikka asiat olisi suunniteltu kuinka hyvin, hän toteaa.

Oman haasteensa ohjaustyöhön toi Franzénin mukaan työskentely lapsinäyttelijöiden kanssa.

– Lasten maailma on niin mielenkiintoinen. Se tuottaa paljon lämpöisiä, mutta myös hermoja raastavia hetkiä, Franzén miettii.

– Tykkään kuitenkin lapsista ja heidän kanssaan juonimisesta, hän jatkaa.

Oliko katastrofitilanne lähellä missään vaiheessa elokuvaa kuvatessa?

– Joka päivä, mies nauraa.

– Hirmuisia vaaratilanteita ei ollut, mutta odottamattomia asioita tapahtui sitäkin enemmän. Elokuvan tekeminen on elävää elämää ja hetkessä elämistä.

Peter Franzén ja Leea Klemola Huomenta Suomessa (7.3.2013)

(MTV3 - MIRKA MOILANEN)

Lue myös:

    Uusimmat