Perheasunnon perusparannus: kylpyhuoneen levytys

Pesuhuoneen kolhiintuneet seinät päällystettiin sementtilevyllä.

Pesuhuoneessa oli tiiliseinät, joiden pinnassa oli kalkkirappaus. Remontin yhteydessä seiniä oli jouduttu piikkaamaan ja käsittelemään muutenkin raskaammalla kädellä, jolloin niihin oli syntynyt syviä ja isoja kolhuja.

Ei ollut mielekästä ryhtyä uusimaan rappausta, koska loputkin vanhasta rappauksesta olisi ensin pitänyt poistaa tiilen pintaa myöten ja tehdä täydellinen tasoitus. Vanha muurauslaastikaan ei välttämättä kestäisi lohkeilematta paikallaan. Oli paljon helpompaa pinnoittaa seinät uudelleen kevytsorapohjaisella lasikuituvahvisteisella sementtilevyllä.

Koska alla oli tiiliseinä, levyt kiinnitettiin proppaamalla ja liimaamalla. Jos taas seinässä olisi metalli- tai puuranka, koolausjaon tulisi olla pystykoolauksessa 600 mm, vaakakoolauksessa 450 mm.

Ruuvijako on 250 mm ja ruuvien on oltava vähintään 15 mm päässä levyn reunasta, etteivät ne lohkaise sitä. Tähän on omat, tiuhakierteiset ja hiukan keltapassivoidulta näyttävät ruuvinsa, joissa on uppokanta.

Ruuveja ei saa kiertää liian tiukkaan, vaan kannan on jäätävä samaan tasoon levyn pinnan kanssa.

Tässä tapauksessa käytettiin pienempää levyä, jonka koko oli 900 x 1200 mm. Sitä on huomattavasti helpompi ja kevyempi käsitellä kuin isompaa, jonka korkeus on 2400 mm – olkoonkin, että isompi levy olisi yltänyt kerralla lattiasta kattoon.

Levyt kiinnitettiin pysty-asentoon, koska alla oli suora tiiliseinä ja kaksi levyä peitti aina sopivasti seinän korkeuden. Koolaukseen levyt oli kuitenkin kiinnitettävä vaakasuoraan ja pidettävä huoli siitä, etteivät neljän palan kulmat osu missään samaan kohtaan, jolloin saumat muodostavat ristikuvion. Se on kerrassaan kiellettyä, sillä tuloksena on heikko rakenne!

Saamaan tuoteperheeseen sisältyy saumaliima. Sauman reunat puhdistetaan ensin siveltimellä – kostuttaa niitä ei kuitenkaan tarvitse, kuten aikaisemmin on tehty - ja puhalletaan pöly pois. Liima puristetaan tuubista levyn reunaan ja kun seuraava levy on kiinnitetty, yli pursunut osa poistetaan. Liima turpoaa kuivuessaan ja muodostaa joustavan sauman. Täysin kuivana sitä on vaikea poistaa, joten on hyvä siistiä sauma jo tässä vaiheessa.

Levy on näppärä työstettävä. Sirkkeliä ei tarvita, vaan levyn saa näppärästi katkaistua vetämällä muutaman viillon mattoveitsellä, taittamalla varovasti ja leikkaamalla myös levyn selkäpuolen. Jos reunat jäävät epätasaisiksi, ne tasoitetaan nopeasti hohkakivellä.

Lisätietoja:

Aquapanel

www.knauf.fi

Lue myös:

    Uusimmat