Pentti Lasanen: Vaimolta tulee varmasti rehellinen mielipide
Musiikki ja esiintymiset täyttävät yhä Pentti Lasasen, 74, kalenterin. Vapaa-ajallaan pitkän linjan muusikko nauttii kakkoskotinsa rauhasta.
Kymmenen vuotta sitten muusikko Pentti Lasanen vaimoineen sattui löytämään mieluisan mökin Saimaan vesistön keskellä sijaitsevasta Puumalasta.
− Olimme muutaman vuoden vuokralla ja totesimme, että se on mukavaa seutua. Sitten pääsimmekin kiinni luonnonkauniiseen maaplänttiin.
Lasasen vaimo piirsi paperille tukkihuvilan, jota osaava työmies rakensi seuraavat kaksi vuotta. Tänä päivänä Puumalan huvila toimii Lasasten kakkoskotina.
− Tässä on jouduttu omakotitaloasioiden eteen, ratkaisemaan asioita, jotka hyvin vähäisissä määrin kuuluvat soittajan koulutukseen. Esimerkiksi kun vessa ei toimi jouluna, Lasanen sanoo nauraen.
"Palaute on tärkeää"
Arkkitehtuuri lukeutuu Lasasen ja vaimon yhteisiin mielenkiinnon kohteisiin. Puolisonsa ammattiin musiikkiin vaimo ei ole sen sijaan perehtynyt muuten kuin kuulijana.
− Hän on silti tarkin arvioijani. Hänellä on hämmästyttävä huomiokyky ja kuulo. Se on opettanut, että musikaalisuutta on monenlaista: sekä esittävää että kuuntelevaa.
− Vaimolta tulee ihan varmasti rehellinen mielipide. On tärkeää, että saa tarpeeksi ajoissa palautetta; etenkin, jos keksii jotain todella huonoa, Lasanen kiittää puolisoaan.
Pentti Lasasta työllistää yhä vuonna 1958 perustettu Four Cats -yhtye sekä yhdeksänmiehinen Big Swing Orchestra.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
16:00
Norjalaisen käsittämätön "kuolonsukellus" ME-korkeudesta maha edellä – tätä ei kannata kokeilla itse
-
15:58
Lisäsopeutusten tarve on jopa miljardi euroa, arvioi VM:n budjettipäällikkö – kunnissa ollaan tyrmistyneitä vähennyksistä
-
15:45
Lapsipotilaat saavat Michael Monroen tunteikkaaksi: "On järkyttävän surullista"
-
Lataa lisää