Pelicansin skandaalijään alla "kiero" tekijä – seurapomo tyrmää rumat huhut farssin taustoista

Lahden Pelicansin kotihallin jääongelmille tiistaisessa CHL-ottelussa ei löytynyt selvityksissä mitään yksittäistä selittäjää, Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen kertoo MTV Urheilulle. Seurapomolla oli myös viesti pettyneille kannattajille. 

Syynä olivat lohkeamat ja reiät Isku Areenan jäässä siihen asennettujen CHL-mainosten kohdalla.

Pelicans tiedotti selvityksestään keskiviikkona. 

– Pelicans on teettänyt tapauksen kulusta ja taustoista selvityksen yhdessä Lahden Jäähalli Oy:n ja SOL Kiinteistöpalvelut Oy:n kanssa ja tämän selvityksen mukaan ongelma on todennäköisimmin syntynyt jäämainosten asennuksen jälkeisessä työssä, tiedotteessa todetaan. 

MTV Urheilu tavoitti myös Pelicansin toimitusjohtajan Lauri Pöyhösen kommentoimaan tapahtumia. 

– Emme löytäneet tällä selvityksellä mitään yksittäistä selittäjää, Pöyhönen aloittaa.

Yksi, jo aiemmin osapuolten tiedostama, seikka nousi esiin keskusteluissa. 

– Olemme tienneet koko ajan sen, että jään alla oleva laatta, se on kiero. Normaaleissa liigapeleissäkin jää on tasainen päältä, mutta se on eri paksuinen eri kohdista. 

Pöyhösen mukaan seuran työntekijät ovat vastanneet mainosten asentamisesta, minkä jälkeen hallihenkilökunta on tehnyt jään niiden päälle. Pöyhönen ei osaa sanoa olisiko yksi lisävuorokausi jääprojektissa muuttanut lopputulosta. 

– Kaikki on tehty (mainosasennuksissa) standardien mukaisesti. 

– Olemme asentaneet CHL:n ohjeiden mukaisesti CHL-mainokset jään pintaan, minkä päälle tulee jää. Ne ovat olleet oikeassa syvyydessä, ja materiaalit ovat CHL:n toimittamat. 

Sosiaalisessa mediassa on esitetty epäilyjä siitä, että Pelicans olisi hylännyt alan ammattilaiset ja pilannut jään omalla puuhastelullaan. Pöyhönen tyrmää tämän. 

– Olemme asentaneet myös liigapelien mainokset itse, eikä niissä ole ollut mitään ongelmia. 

Lippurahat takaisin

Pelicans sai tapahtumista paljon negatiivisia viestejä sosiaalisessa mediassa. Osa heistä vaati lippurahojaan takaisin. 

– Toivomme, että asiakkaat ovat meihin yhteydessä. He voivat tulla vaikka paikan päälle käymään, niin totta kai me korvaamme aiheutuneet vahingot lippujen osalta, Pöyhönen viestitti. 

Pöyhösen mukaan CHL ei ole Pelicansin kirjoissa "älyttömän korkealle budjetoitu". Itse sarjaa hän kuvailee mielenkiintoiseksi, mutta kulurakenteeltaan kaikkine matkustamisineen raskaaksi.

– Valitettavan vähän saimme katsojia paikalle tuohon tapahtumaan. Ei tämä sellainen taloudellisen takaisku ollut, että tämä olisi hetkauttanut ihmeemmin suuntaan tai toiseen. 

Ottelun lopputulokseksi tuli perumisen myötä Pelicansin 0-3-tappio.

– Totta kai se harmittaa, se on päivänselvää. Sille asialle emme voi mitään. 

Seuraavan kotiottelun Pelicans pelaa perjantaina, kun vastaan luistelee Ässät. Jääntekoon kohdistuu kovat paineet. 

– Viime yönä alkoi aikamoinen tekeminen. Sitä jäätä tehdään yötä päivää, että se on kunnossa ja sellainen kuin pitää olla, Pöyhönen summaa. 

Lue myös:

    Uusimmat