Pelastuslaitos varoittaa katoilla vaanivasta vakavasta vaarasta – yksi kuva kertoo, kuinka hirveän liukkaat tiet ovat

Pääkaupunkiseudulla aurataan lunta pää kolmantena jalkana – katso aura-autonkuljettajan tunnelmat 13 tunnin työpäivän jälkeen 3:53
Katso myös video: Pääkaupunkiseudulla aurataan lunta pää kolmantena jalkana – katso aura-autonkuljettajan tunnelmat 13 tunnin työpäivän jälkeen

Toini-lumimyrsky kylvää lunta erityisesti Etelä- ja Lounais-Suomeen. Päivän mittaa on tapahtunut lukuisia liikenneonnettomuuksia sekä muita myrskyn aiheuttamia häiriötilanteita, kuten ruuhkia.

Helsingin pelastuslaitos varoittaa kertyneen lumen aiheuttamasta vaarasta. Pelastuslaitoksen mukaan lumimyrsky kasaa suuria lumikinoksia katolle.

– Tarkkailkaa räystäslinjoja, sillä taloyhtiöt eivät ehdi pudottamaan kaikkia lumilippoja viipymättä – vaarana on lumen ja jään putoaminen ihmisten ja autojen päälle, pelastuslaitos varoittaa.

Suuren lumikuorman putoaminen ihmisen päälle voi luonnollisesti aiheuttaa vakavia vahinkoja, jopa hengenvaaran.

– Nollakeli tekee lumesta todella painavaa ja katoilta pudotessaan lumi voi aiheuttaa vaarallisen tilanteen. Muistutamme myös, että pelastustiet on pidettävä lumesta puhtaana, pelastuslaitos toteaa.

Hurja kuva rekkaonnettomuudesta

Lumimyrsky on päivän mittaa aiheuttanut myös lukuisia onnettomuuksia, koska tiet ovat olleet erittäin liukkaat.

Päivän mittaa on tapahtunut myös onnettomuuksia, joissa ovat olleet osallisina linja-autot. Vakavilta loukkaantumisilta on kuitenkin vältytty, vaikka esimerkiksi Hollolassa linja-auto ajautui ulos moottoritieltä.

Kymenlaakson pelastuslaitos kertoi tiistai-iltana, että Kouvolassa tapahtui myrskyn tuiskeessa tieliikenneonnettomuus, jossa rekka ajautui ulos suoralta tieosuudelta.

Onnettomuus tapahtui noin 300 metrin päässä Valtatie 6:n, Helsingintien ja Koriantien risteyksestä. Tapauksessa ei syntynyt henkilövahinkoja.

Kymenlaakson pelastuslaitos varoittaa, että tiet ovat nyt erittäin liukkaat.

Lue myös:

    Uusimmat