Pelastuslaitos senioritalon tulipalosta: On harvinaista, että palo pääsee leviämään niin nopeasti näin uudessa talossa

Senioritalo roihusi Jyväskylän yössä – tulipalon nopea leviäminen yllätti pelastuslaitoksenkin 1:40
Senioritalo roihusi Jyväskylän yössä – tulipalon nopea leviäminen yllätti pelastuslaitoksenkin

Jyväskylässä lähes 170 ihmistä evakuoitiin senioritalon palon takia. He eivät toistaiseksi pääse takaisin koteihinsa.

Poliisi ja pelastuslaitos alkavat huomenna tutkia Jyväskylässä tulipalon vaurioittaman senioritalon syttymissyytä, kertoi Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Pauli Nurminen STT:lle.

Palokan Ilona -senioritalossa syttyi eilen illalla tulipalo, joka saatiin kertaalleen hallintaan, mutta palo roihahti uudelleen yöllä. Kolmesta talosta evakuoitiin yhteensä 168 ihmistä.

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Neljä ihmistä altistui savulle, mutta kukaan heistä ei tarvinnut sairaalahoitoa.

Palon runtelema rakennus valmistui vuonna 2018. Nurmisen mukaan on harvinaista, että palo leviää uudelleen näin uudessa talossa.
Nurminen sanoi Keski-Suomen pelastuslaitoksen tiedotustilaisuudessa, että palo levisi poikkeuksellisen nopeasti.

– Näkisin, että ilman nopeita evakuointitoimia olisi ihmishenkiä menetetty, hän sanoi.

Ihmisten pelastaminen oli Nurmisen mukaan ensisijainen tavoite ja palon sammuttaminen taas toissijainen, mikä näkyy materiaalivahinkoina. Evakuointiin meni Nurmisen mukaan melko paljon resursseja, koska jouduttiin siirtämään esimerkiksi vuodepotilaita.

Katto oli ilmiliekeissä, kun yksiköt saapuivat

Palo alkoi keskimmäisen rakennuksen yläosasta parvekkeelta ja levisi kattorakenteiden kautta koko katolle. Katto oli ilmiliekeissä, kun ensimmäiset yksiköt saapuivat kohteeseen, Nurminen kertoi. Liekit näkyivät kymmenien kilometrien päähän.

Liekit levisivät nopeasti myös alasuuntaan. Tulipalo eteni kaksi rakennusta yhdistävän keskiosan kautta toiseen rakennukseen.
Keskiosan katto piti purkaa käytännössä kokonaan, jotta palo saatiin hallintaan.

– Tämä oli meille aikamoinen yllätys, että uudessa rakennuksessa palo leviää näin nopeasti, Nurminen sanoi.
Hän ei tässä vaiheessa anna arvioita palon syttymissyystä tai syystä sen nopealle leviämiselle.

– Meitä hyvin paljon kiinnostavat ne seikat, jotka ovat edesauttaneet tämän palon näin nopeaa kehittymistä.
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) päättää mahdollisesta tulipalon tutkinnan aloittamisesta maanantaina. Otkes seuraa pelastuslaitoksen ja poliisin selvitysten etenemistä.

Majoitukset järjestyivät yön aikana

Jyväskylän kaupungin sosiaalipäivystys oli auttamassa asukkaita ja järjestämässä tilapäismajoitusta. Apuna oli myös SPR:n vapaaehtoisia, vapaaehtoisen pelastuspalvelu Vapepan edustajia ja kriisikeskus Mobilen työntekijöitä.

Jyväskylän kaupungin sosiaalipalveluiden johtaja Ulla Kuittu sanoi tiedotustilaisuudessa, että osa asukkaista pystyi järjestämään majoituksensa itse.

Lääkärikeskus Mehiläisen hoivapalvelut sijoitti kaikki asukkaansa muihin yksiköihin. Asukkaita sijoitettiin myös kaupungin omiin yksiköihin ja yksityisten toimijoiden tiloihin. Lisäksi osa kotinsa menettäneistä sijoitettiin hotellimajoitukseen. Kaikille järjestettiin majoitukset yön aikana.

Pelastuslaitoksen mukaan asukkaat eivät vielä tutkinnan aikana pääse koteihinsa.

– Tutkinnallisista syistä ja turvallisuussyistä ihmisiä ei päästetä kiinteistöihin vielä, Nurminen sanoi STT:lle.

Hän kertoi tiedotustilaisuudessa, että palopaikalla on yhä sortumisvaara. Pahimmin vaurioituneen Ilona-rakennuksen yläreunassa on elementtejä, jotka voivat sortua. Sortumisvaaraa on enimmäkseen rakennuksen ulkopuolelle.

– Mutta sisäpuolellakin on sellaisia rakenteita, että nyt ei ole ainakaan tuohon Ilona-rakennukseen turvallista mennä.
Nurmisen mukaan on vielä liian aikaista arvioida, milloin asukkaat pääsevät palaamaan asuntoihinsa. Hänen mukaansa näyttää siltä, että Ilona-rakennusta joudutaan myös purkamaan paljon.

SRV:llä ei ole tiedossa poikkeavia seikkoja

Nurminen kertoi palon levinneen alaspäin roiloja pitkin. Roilot ovat pystysuuntaisia kuiluja, joissa kulkee LVI-putkia ja sähköjohtoja.

Palokan senioritalojen rakennusurakoitsija SRV ei osannut vielä arvioida, miksi palo oli levinnyt nopeasti. SRV:n varatoimitusjohtajan Juha Toimelan mukaan rakennusten vaaka- ja pystyrakenteisiin on tehty palokatkot, jotka on myös dokumentoitu.

Palokatkoilla pyritään tiivistämään esimerkiksi roilojen läpiviennit talon rakenteissa.

– Meillä ei ole tiedossa mitään erityistä poikkeavaa, mitä olisi tehty näiden osalta, Toimela sanoi STT:lle.

Toimelan mukaan on tärkeää, että tulipalo selvitetään perinpohjaisesti. SRV aikoo tehdä sisäisiä selvityksiä asiasta, jotta pystyy tukemaan viranomaisten työtä.

Lue myös:

    Uusimmat