Arto Patama syyti peliautomaatteihin kolikoita 27 vuoden ajan. Vuonna 1991 addiktio saavutti pohjan. Arto kertoo, miten hän lopulta katkaisi pelikierteen.
Pelaaminen näyttäytyy jo Arton varhaisissa muistoissa. Hän oli 5-vuotias pikkupoika seuratessaan, kun isä pelasi pokeria pirttipöydän äärellä. Arto ruikutti, että lähdetään kotiin. Isä antoi pojalle markan ja pyysi tätä odottamaan vielä hetken, sillä peli oli voitolla.
− Kenties päähäni jäi alitajuisesti tykyttämään, että pelaamalla voi voittaa. Ajatus jäi itämään, Arto pohtii.
7-vuotiaana Arto kokeili ensimmäistä kertaa pajatsoa. Peruskoulun ajan Arto työnsi pajatsoon satunnaiset kolikot, jotka sattui vanhemmiltaan saamaan. Tilanne pysyi hallinnassa.
Armeija-aikaa lähestyttäessä ongelma alkoi paisua.
− Siirryin pajatsosta pokeriin, yksikätisiin ja hedelmäpeleihin. Pelaaminen alkoi olla jokapäiväistä, kun olin töissä ja sain omaa rahaa.
