Pearl Harbor

Julkaistu 05.12.2001 11:44

R2 (Suomi)

2001. Ohjannut Michael Bay. Touchstone/Buena Vista. Anamorfinen kuva 2.37:1. Alun perin teatterissa kuvasuhteella 2.39:1. Ääniraita Dolby Digital 5.1. 176 min.

Elokuva: *** Kuva & ääni: ***** Ekstrat: ***

Pearl HarborPearl HarborCopyright MTV Oy 2001

Harmin paikka. Olisipa tuottaja Jerry Bruckheimer malttanut jättää turhat romanttiset henkilösuhteet sikseen, hän olisi saanut aikaan kaikkien aikojen toimintaelokuvansa.

Kriitikot ovat tietysti painaneet elokuvan henkilöohjauksen ja sotatapahtumien ulkopuolisen käsikirjoituksen alimpaan mahdolliseen paikkaan. Kohtalon ivaa kaiketi, sillä Bruckheimer/Bay -kaksikko pystyi jopa ylittämään tässä suhteessa itsensä - mikä ei tosin lupaa vielä paljon. Kahden lentäjän ja yhden sairaanhoitajan triangelidraamassa on nimittäin jonkin verran persoonallisia piirteitä, mutta ne hukkuvat kliseisten tapahtumien alle.

Näin elokuvan alun perin teatterissa ilman suomenkielistä tekstitystä, mikä paransi vaikutelmaa.

Levyltä on kuitenkin helppo plokata ne uskomattomat hyökkäysjaksot, jotka ovatkin sitten liki parasta mitä rahalla saa. Tora!Tora!Tora! oli elokuvana parempi, mutta kolmekymmentä vuotta sitten ei kuvaustekniikka pystynyt vielä kummoisiin ihmeisiin. Toisen maailmansodan lentokoneiden ja laivojen pienoismalleja harrastaville Pearl Harbor on varmasti mieleen.

DVD tarjoaa erinomaisen kuvan ja äänen. Kuva on virheetön ja tarkka. Ääniraita on hyvin tasapainoinen, joten sillä voi kokeilla kotiteatterilaitteiston äärimmäisiä ulottuvuuksia, jos hellasäröä ei ole luvassa.

Levy pitää kumman kovaa käyttöääntä - ainakin Sony 735 -soittimessa. Kansiossa on kaksi levyä. Ekstralevyltä löytyvät traileri, musiikkivideo, 47 min. dokumentti ja kaksi minuuttia japanilaista näkökulmaa. Erikoispainos kunnon ekstroilla tullee perässä.

Teksti: Pekka Suorsa

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat