Patrik Laine ja Auston Matthews kohtaavat ensimmäistä kertaa NHL-ottelussa Suomen aikaa torstain vastaisena yönä.
Winnipeg Jetsin ja Toronto Maple Leafsin välinen ottelu kiinnostaa Pohjois-Amerikassakin, olihan Laine kesän NHL-varaustilaisuuden kakkonen ja Matthews ykkönen. Varsinkin MM-kisojen aikana kaksikon välisellä varausjärjestyksellä spekuloitiin ahkerasti. Maple Leafsilla oli tuskin lopulta suuria vaikeuksia päätöksenteossa.
Tuoreella NHL-kaudella on ikää vasta viikko. Laine onkin ehtinyt Jetsin väreissä vasta kolmeen ja Matthews Maple Leafsin nutussa kahteen otteluun. Vaikka otanta on pieni, tilastoista ilmenee kiintoisia seikkoja.
Silmille hyppää luonnollisesti Matthewsin neljän maalin ilta heti avauksessa Ottawa Senatorsia vastaan. Hänestä tuli ensimmäinen NHL-debyytissään neljästi osunut pelaaja. Aivan huono ei ollut Laineenkaan ensiesiintyminen. Hän kirjautti tehot 1+1, kun Jets voitti avauksessaan Carolina Hurricanesin oltuaan tappiolla 1-4.
Nuoriksi pojiksi molemmat ovat saaneet paljon jääaikaa sekä täysin kentällisin että ylivoimalla. Yllättävämpi yksityiskohta on se, että Matthews on laukonut paljon hanakammin.
Tilastovertailu: Laine vastaan Matthews
Tilanne ennen 19.10.2016 ottelua
| Ott. | Pisteet | +/– | Peliaika* | Yv-aika | Laukaukset |
Laine | 3 | 1+1=2 | +1 | 19.10 | 9.05 | 5 |
Matthews | 2 | 4+0=4 | +3 | 17.14 | 8.14 | 8 |
* keskimäärin ottelua kohden