Pasi Mustonen jättää Naisleijonat – suuntaa perheensä tueksi kesken olympialaisten

Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen jättää tehtävänsä Pekingin olympialaisissa ja matkustaa Suomeen perheessään todettujen vakavien terveyshuolien takia.  

Mustosen päätöksestä kerrottiin Suomen olympiajoukkueen ylimääräisessä tiedotustilaisuudessa hetki sitten. 

– Tilanteen vakavuuden huomioon ottaen päätös oli minulle helppo. Tällä hetkellä minua tarvitaan kotona. Joukkue jää hyviin käsiin, vaikka poistun paikalta. Pyydän myös perheellemme yksityisyyttä tässä tilanteessa, Mustosen tiedotteessa todettiin.

Samalla ilmoitettiin, ettei Mustonen kommentoi asia muutoin.  

Päätös Mustosen poistumisesta Suomeen oli tehty jo ennen eilistä avausottelua USA:ta vastaan. Mustonen kertoi asiasta pelaajille tänä aamuna kello 5 Suomen aikaa. Hänen matkustusaikataulunsa kotimaahan on vielä auki. 

Päävalmentajan paikan ottaa lennosta joukkueen apuvalmentaja Juuso Toivola, joka korvaa sopimuksensa viimeisiä arvokisoja luotsanneen Mustosen muutenkin olympialaisten jälkeen. 

Naisleijonien seuraava ottelu on Kanadaa vastaan Suomen aikaa lauantaina kello 6.10. Suomi hävisi avausottelussaan 2-5 USA:lle.

Lue myös:

    Uusimmat