Naisleijonille tyly tappio – erikoinen episodi jatkoi jo päättynyttä ottelua

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue hävisi olympialaisten avausottelunsa Yhdysvaltoja vastaan 2-5. Ottelun lopussa nähtiin hämmentävä tilanne, kun loppusummerin jälkeen Suomen osuma käytiin katsomassa videolta. Peliä jatkettiin tämän jälkeen reilun kahden minuutin verran.

Naisleijonat oli hyvin pelissä mukana ottelun ensimmäisessä erässä. Yhdysvaltojen Amanda Kessel ja Alexandra Carpenter tekivät kuitenkin kaksi osumaa reilun kahden minuutin sisään ja Suomi lähti toiseen erään kahden maalin tappioasemassa. Avauserässä nähtiin vakava loukkaantuminen, kun Brianna Deckerin jäi suomalaispelaajan alle. Hänet nähtiin myöhemmin kaukalon reunalla jalka paketissa.

Toisesta erästä ei jäänyt paljoakaan kerrottavaa jälkipolville suomalaisten näkökulmasta. Kendall Coyne Schofield viimeisteli reilussa minuutissa kahdesti ja taululle tylyt lukemat 4-0. Laukaukset merkattiin toisessa erässä peräti 19-2 Yhdysvalloille.

Suomi aloitti kolmannen erän vahvasti. Susanna Tapani viimeisteli kavennuksen ylivoimalla ajassa 3.15. Kiri jäi kuitenkin lyhyeksi Carpenterin iskiessä ottelun toisen osumansa kolmannen erän puolivälissä. Ottelun lopussa koettiin eriskummallinen tilanne. Summeri ehti soida, mutta erotuomarit lähtivät kuitenkin vielä tarkistamaan Suomen 17.40 tullutta osumaa.

Kiekko kävi selvästi maalissa, joten peliä jatkettiin tämän jälkeen vielä kahden minuutin ja 20 sekunnin verran. Suomi ei onnistunut maalinteossa ja näin voittolukemat kirjattiin 5-2 Yhdysvalloille. Maalivahtien torjunnat merkattiin ottelussa 47-10 Anni Keisalan hyväksi. Suomen seuraava ottelu on lauantaiaamuna, kun vastaan asettuu Kanada.

Lue myös:

    Uusimmat