Kevätauringon paistaessa on aika laittaa parveke kuntoon! Kukkia istuttamalla voi ottaa nopean varaslähdön kesään, ja mikä sen mukavampaa kuin nauttia aamukahvia omalta parvekkeella.
Keväällä moni haluaa siirtyä sisätiloista ulos kahvittelemaan ja nauttimaan täysillä valoisuudesta sekä lämmöstä. Jos omasta kodista ei löydy varsinaista pihaa, voi kodin parvekkeen tai terassin sisustaa kauniin kesäiseksi kukilla, yrteillä sekä kodikkailla kesähuonekaluilla unelmien keitaaksi. Erikokoisille parvekkeille löytyy runsaasti toinen toistaan miellyttävämpiä kesäkalusteita.
Pienen parvekkeen sisustusideoita

Pienemmän parvekkeen sisustamisessa ei kannata tyytyä vain tavanomaiseen pöytään ja muutamaan tuoliin. Myös hyvin pienen parvekkeen voi sisustaa kesäisen kodikkaaksi kauniilla yksityiskohdilla ja miellyttävillä huonekaluilla. Sisustuksessa on hyvä ottaa huomioon, mihin parveketta haluaa käyttää. Yksin asuvan ei kannata ostaa pienelle parvekkeelleen kokonaista pöytäryhmää, vaan riittää että sieltä löytyy yksi kaunis rottinkituoli tai miellyttävä riipputuoli. On ihanaa lueskella kirjaa kauniina kesäpäivänä omalla parvekkeella mukavassa tuolissa.
Pienelle parvekkeelle soveltuvat parhaiten taitettavat ja kevyet kalusteet. Kannattaa suosia pyöreitä muotoja, jottei tarvitse varoa pöydän teräviä kulmia. Muun muassa alumiinirunkoiset pöydät ja tuolit ovat omiaan pienelle parvekkeelle helppohoitoisuutensa ja keveytensä vuoksi. Puisia huonekaluja tulee muistaa käsitellä, mikä voi tosin pienellä parvekkeella olla hyvinkin hankalaa.





