Neuvostopartisaanien suomalaisiin rajakyliin jatkosodan aikana tekemissä tuhoiskuissa surmattiin tai haavoitettiin noin 250 siviiliä, mutta asiasta on viime vuosiin asti vaiettu molemmin puolin rajaa.
Sodankylässä tänään alkaneessa kansainvälisessä seminaarissa tarkastellaan tätä jatkosodan vähemmän tunnettua puolta. Avauspäivänä esille nostettiin mm. suomalaisten viranomaisten toiminta sodan aikana ja sen jälkeen partisaanisodan jalkoihin jääneiden siviilien auttamiseksi.
-Suomen hallinnollinen ja sotilaallinen johto jätti turvattomat ja puutteellisesti suojatut siviilit eläviksi kilviksi alttiiksi hyökkäyksille, väitti avaussanoissaan seminaarin järjestäjän Jatkosodan siviiliveteraanit ry:n puheenjohtaja, kirjailija Tyyne Martikainen.
Seminaarin suojelija, entinen YK:n apulaispääsihteeri Elisabeth Rehn patisti tilaisuuteen lähettämässään tervehdyksessä Suomen valtiota osoittamaan vihdoin korvauksen partisaanisodan siviiliuhreille, jotka ovat jo kauan odottaneet oikeutta.
Rehn kummasteli seminaarille lähettämässään tervehdyksessä sitä, kuinka partisaanien pohjoisiin rajakyliin tehdyistä hyökkäyksistä on niin pitkään vaiettu. -Samalla tavallahan siellä syyllistyttiin siviileihin kohdistuviin väkivaltaisuuksiin, naisia raiskattiin, lapsia surmattiin, kylvettiin pelkoa ja kauhua asukkaisiin. Eikö meillekin totuus näistä tapahtumista olisi tärkeä historiamme osa, joka on tunnettava?
Rehn muistutti, kuinka vaikkapa Sierra Leonessa, Liberiassa, Itä-Timorissa tai Kosovossa keskustellaan sodan siviiliuhreille maksettavista korvauksista maiden taloudellisesta tilanteesta huolimatta. -Onko taloutemme todellakin niin heikko, ettemme voi kunnioittaa jokaisen kansalaisemme ihmisoikeuksia osoittaen ainakin korvauksen heille, jotka kauan ovat odottaneet oikeutta, Rehn ihmetteli.
Tehokkaita toimia olisi tarvittu
Avauspäivän esitelmöitsijänä olisi pitänyt olla myös sotahistorioitsija Helge Seppälä, mutta hän ei ollut itse päässyt paikalle. Seminaariväki sai kuitenkin kuulla luettuna Seppälän esitelmän. Myös hän painotti suomalaisten omaa osuutta rajakylien siviilien kohtaloihin. -Se, että partisaanit aiheuttivat rajakylissämme hirvittäviä tihutöitä, oli paljolti omien virkamiestemme syytä. Silloiset rajoitetut partisaanimäärät olisi voitu pitää aisoissa tehokkailla toimilla, hän painotti.
Havainnollisuuden vuoksi Seppälä huomautti, että saksalaisilla oli selustassaan kaikkiaan noin 700 000 partisaania, ja kaikki aseissa. -Meidän ongelmamme olivat paljon pienemmät, koska partisaanien toiminta oli pakosti rajoitettua.
Neuvostoliitossa oli toisen maailmansodan aikana maailman suurin partisaanijärjestelmä, joka poikkesi monessa suhteessa muista vastaavista. -Koko toimintaa johti kommunistinen puolue, jonka tuli toiminnassaan ottaa huomioon valtakunnan etu. Partisaaniliikkeellä oli oma keskusesikuntansa ja laaja maanalainen verkosto, Seppälä totesi.
Keskeisellä sijalla oli erityinen partisaanivala, jonka vannomisen yhteydessä partisaani pyysi tovereitaan ryhtymään rankaisutoimiin, jos hän poikkeaisi valastaan. -Puolue valvoi partisaanien toimintaa myös niin, että osastoihin sijoitettiin riittävästi kommunisteja tai kommunistinuoria, Seppälä huomautti.
Kaksipäiväiseen seminaariin osallistuu noin 150 suomalaista ja venäläistä sotahistorioitsijaa ja asiantuntijaa sekä partisaani-iskujen kohteiksi joutuneiden kylien asukkaita.
Venäläistutkija: Karjalan partisaaneissa myös rikollisia
Neuvostopartisaanien määrä Karjalan rintamalla oli jatkosodan aikana suurimmillaan vuosina 1942-1944, jolloin erilaisiin operaatioihin osallistui liki 2 400 ihmistä.
-Heidän joukossaan oli myös rikollisia, joiden vangitsemisaika oli kulunut loppuun, kertoi Sodankylässä Partisaanisodan sovitusseminaarissa puhunut tutkija Einar Laidinen Petroskoin yliopistosta.
Neuvostoliittolainen vastavakoilu olikin hänen mukaansa todennut merkittävää likaisuutta ja epäilyttäviä elementtejä partisaanijoukkojen henkilökokoonpanossa.
Karjalassa partisaanijoukot alkoivat muodostua heinäkuussa 1941, ja johto annettiin varta vasten perustetulle Karjalan rintaman partisaanien esikunnalle. Sen päällikkönä toimi kenraalimajuri Sergei Jakovlevitsh Vershinin (1896-1970). Yhdessä joukossa oli yleensä satakunta taistelijaa.
Joukkojen johdosta vastasivat yleensä kommunistisen puolueen keskuskomitean vastuulliset työntekijät. -On huomioitavaa, että joukkojen johdosta puuttuivat partisaani-, sota- ja tiedustelutoimien johtokokemus, Laidinen huomautti.
Toimivat osittain tuholaisjoukkojen tavoin
Tutkija Einar Laidisen mukaan partisaanit tuhosivat ja haavoittivat kolmen vuoden aikana joitakin tuhansia vihollisen sotilaita ja upseereita sekä hävittivät mm. 53 vastustajan kasarmia ja räjäyttivät 151 siltaa.
Kovin tehokasta kuvaa partisaanien toiminnasta ei kuitenkaan voi saada. -Koko sodan aikana partisaanitiedustelun organisointi ei ollut asiaankuuluvalla tasolla. Tämä näkyi siitä, että joukot eivät suorittaneet niille annettua tehtävää, ja oli epäonnistuneita sotatoimia, Laidinen painotti.
Neuvostoliiton vastavakoilukin huomasi huhtikuussa 1944 eräitä nimenomaan Karjalan rintaman partisaanitoiminnalle tyypillisiä piirteitä. Yksi tällainen oli jatkuvasti toimivan tukikohdan puuttuminen vihollisen selustasta.
Partisaanijoukkojen katsottiin myös toimiva tuholaisjoukkojen tavoin, ja lisäksi partisaanit viipyivät vihollisen selustassa keskimäärin 15-20 vuorokautta, Laidinen kertoi. Päätös Karjalan rintaman partisaanien esikunnan lakkauttamisesta tuli viikko ennen aselepoa eli 12. syyskuuta 1944. Tämä jälkeen partisaanitaistelijat lähetettiin armeijaan.
"Ei käskyä tappaa siviilejä"
Sodankylän seminaariin saapui Venäjältä kaksi partisaaniveteraania, joista Anatoli Golubev oli toiminut itärajan tuntumassa pohjoisimmassa Suomessa. Georgi Hartsenko oli taistellut saksalaisten selustassa Valko-Venäjällä. Molemmat vakuuttivat, ettei partisaaneille ollut annettu käskyä surmata siviilejä.
Golubevin mukaan heidän tärkeimpänä kohteenaan oli Rovaniemeltä Petsamoon johtava maantie. -Sitä pitkin saksalaiset huolsivat alueella olevia joukkojaan, hän totesi.
Partisaanitoiminta oli hänen mukaansa tähdätty nimenomaan saksalaisia ja heidän ase- ja sotakalustokuljetuksiaan vastaan. Yhdeksi iskukohteeksi Golubev mainitsi saksalaisupseerien lepokodin Inarin Laanilassa. -Se määrättiin tuhottavaksi.
Mutta Golubev muistutti, että siellä missä on sotilaita, on yleensä myös siviilejä. Samalla hän mainitsi Ivalon kentältä lähteneiden saksalaisten lentokoneiden pommittaneen Murmanskin asukkaita.
"Toiminta Valko-Venäjällä paljon helpompaa"
Partisaaniveteraani Georgi Hartsenkon mukaan toiminta Valko-Venäjällä oli helpompaa jo senkin vuoksi, että siellä oltiin omalla maalla ja oma väestö auttoi partisaaneja. Myös maasto ja luonnonolot olivat partisaanien puolella. -Ei ollut vuoria eikä soita eikä kylmää talvea, hän kertoi.
Mutta Suomessa toimineet partisaanit eivät toimineet omalla maallaan, Hartsenko totesi.
Venäläinen kirjailija Sven Lokka toi esille sen, että partisaaniosastot oli alun alkaen muodostettu saksalaisia vastaan, mutta kun nämä eivät päässeet Murmanskiin asti, partisaanit jäivät tavallaan työttömiksi.
Akateemikko Aleksei Kiseljev sanoi, että vuonna 1942 päätettiin käyttää näitä partisaanijoukkoja Karjalan rintamalla. -Mitään suunnitelmia siviilikohteiden tuhoamiseksi ei kuitenkaan ollut, hän painotti. Partisaanit saivat Kiseljevin mukaan määräyksen toimia vanhan rajan lähellä.
(MTV3-STT)