Studio55.fin lukija, nimimerkki happyend kertoi tarinansa parisuhdeväkivallasta. Apua ei viranomaisten taholta elämään herunut, asioita painettiin villaisella. Suhteesta lukija pääsi irrottautumaan vasta miehen tappouhkauksen aiheuttaman herätyksen myötä.
Ex-mieheni, jonka kanssa avioiduin, kun jäin nuorena leskeksi lasteni isän kuollessa onnettomuudessa, oli persoonahäiriöinen narsistinen mies. Tämän tajusin vasta avioliittomme aikana, kun asiantuntijat sen minulle kertoivat. Joululahjaksi sain ensimäistä kertaa elämässäni ”turpaanlyöntiä”. Nuorin lapseni kärsii traumoja asiasta vieläkin, vaikka mies on jo vuosia ollut poissa elämästämme. Erään kerran hän heitti minut ulos asunnostamme ihan huvikseen. Turpiin tuli myös, kun eräänä iltana puhuin puhelimessa – olimme jo nukkumaan menossa. Vanhimman lapseni tyttöystävä oli pojastani huolissaan, ja puhui siitä kanssani. En olisi saanut kohdistaa huomiota lapseeni, vaan häneen, mieheeni.
Pahinta kuitenkin oli henkinen väkivalta, joka oli jokapäiväistä –pikkuhiljaa itsetunnon nakertavaa, jatkuvaa ”munankuorilla kävelemistä”. Mies saattoi räjähtää vihaansa kymmenessä sekunnissa, ja mieli muuttui kuin kuu ja aurinko yhtäkkiä. Keväällä ajoimme Suomensivulta keskelle päin, mies ajoi, huusi koko matkan, 3-4 tuntia, ja haukkui minua. Koitti ajaa, yhtäkkiä rattia kääntäen rekan alle. Solvasi ja äkkijarrutteli. Hänellä oli siis jokin raivo päällä. Pelkäsin todella paljon! Lopulta hän ajoi vielä rautatieasemalle, pyysi ulos ja sanoi: ”Et tiedä, miten monta on junan alle tapettu, heitänkö sinutkin sinne?"
Siitä alkoi silmieni avautuminen, ja muutaman kuukauden päästä pääsimme muuttamaan pois lasteni kanssa. Ero tuli aikanaan voimaan. Mies jatkoi uusien uhrien pariin.
Viranomaiset eivät ottaneet todesta
Koitin kyllä päästä eroon aiemminkin. Soitin rikosuhripäivystykseen ja poliisille ja puhuin sosiaalityöntekijöille. Mies osasi esittää heidätkin hurmaten. Minua käskettiin vain olemaan ”ärsyttämättä sitä karhua”. Mustelmia näyttäessäni sanottiin, että ”emme voi tehdä mitään, kun olette naimisissa”. Olen kertonut nämä asiat asiantuntijoille, mutta voimavarat olivat niin vähissä, etten jaksanut lähteä tekemään huomautuksia virkamiesten käytöksistä. Nyt sillä ei ole enää väliä. Useat vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja haluan vain jatkaa elämääni eteenpäin.
Lähto voi olla vaikeaa
En ennen ymmärtänyt lainkaan, miten joku jää suhteeseen, kun lyödään tai pahoinpidellään. Minua ei aiemmin oltu pahoinpidelty tai uhattu tappaa. Mutta oman kokemuksen kautta tajuan jo jotain. On todella vaikeaa lähteä: syitä ovat lapset, usko ihmiseen ja toisen ajoittainen todella mielistelevän hyvä käytös. Ja mikä itselle oli se vakavin asia: rakkaus. Rakastin häntä todella paljon. Tunteet kun ovat mukana, järki katoaa. Uskonkin, että ihmisen rakkaudenkaipuu, hyväksytyksi tuleminen ja häpeäkin omasta väärästä valinnasta saa meidät pysymään suhteessa, joka on huono. Myös pelko muutoksesta, vaikka se olisi hyväksikin.
Koko tämä vyyhti, se kietoo ihmisen mukaansa, ja lähtö on todella vaikeaa. Pelko myös siitä, mitä toinen tekee, jos/kun lähden.. Omassa tapauksessani mies sai uuden kohteen, muutti uuden naisen luo asumaan. Sekin päättyi kehnosti, mutta tuli uusia taas. Itse elän nyt ihan yksin, lapset lentäneet pesästä. Minulla on nyt happy end.
Voiko väkivaltaisen parisuhteen pelastaa? Tästä keskusteltiin Huomenta Suomessa toukokuussa 2015.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.