Pariskunta laittoi taloonsa 10 000 jouluvaloa: "Tiedän, että on vähän aikaista, mutta me rakastamme joulua"

Pari koristi talonsa joulukoristeilla, joissa on yhteensä 10 000 jouluvaloa.

Jos et ole vielä laittanut jouluvaloja ikkunaasi, olet myöhässä – ainakin tähän englantilaisperheeseen verrattuna! Birminghamissa asuva pari koristi talonsa useilla joulukoristeilla, joissa on 10 000 jouluvaloa.

John ja Jean Copestick aloittivat Ladbible-sivuston mukaan talonsa koristelemisen jo syyskuussa. Pari on koristanut asuntoaan jo 35 vuoden ajan.

– Suuri osa siitä on paikallisten koulujen lapsille, jotka tulevat joka vuosi katsomaan sitä, se on suurin syy siihen, miksi tykkään tehdä tätä, John kuvaa.

– Tiedän, että on vähän aikaista – mutta me rakastamme joulua. Jos näkisitte lasten kasvot, kun he kävelevät sisään, ymmärtäisitte.

Joulukoristeet ovat nielleet yli 7000 puntaa, eli lähes 8000 euroa. Talossa on joulupuu, suklaata, lumiukkoja, piparkakkutaloja, maisemia ja runsas määrä joulupukkeja. Aiemmin katolla oli valtava joulupukki rekineen, mutta enää John ei voi kiivetä katolle ripustamaan sitä.

– Koristeita, joita takapihallamme on, ei enää voi ostaa. Joten minun pitää jatkaa niiden korjailua parhaani mukaan, John kertoo.

– Ihmisistä tämä on uskomatonta, mutta osa kokee, että leveilemme. Emme me leveile. Jos et pidä niistä, jätä ne huomiotta. Vaimoni pitäisi koristeita ympäri vuoden, jos voisi – hän rakastaa sitä.

Entäs nämä sitten? Näistä jouluvaloista voi vain innostua – vai sittenkin järkyttyä?

Jos video ei näy, katso se täällä.

Jos video ei näy, katso se täällä.

Jos video ei näy, katso se täällä.

Jos video ei näy, katso se täällä.

Jos video ei näy, katso se täällä.

Jos video ei näy, katso se täällä. 

Lähde: Ladbible.com, Instagram

***

Valoa pimeään – led-valot syttyvät taas 4:54

Lue myös:

    Uusimmat