Paperiliiton Vanhala ja SAK:n Huutola: Sopimus vaarassa, jos Metsäteollisuus jää pois

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala on arvioinut yhteiskuntasopimuksen olevan vaarassa kaatua, jos Metsäteollisuus jää sopimuksen ulkopuolelle. Samoilla linjoilla ojn myös SAK:n järjestöjohtaja Matti Huutola.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala uskoo koko yhteiskuntasopimuksen kaatuvan, jos Metsäteollisuus jää siitä pois.

Vanhalan mukaan metsäteollisuuden osuus viennistä on niin suuri, että sopimus kaatuisi. Aika on hänen mukaansa käymässä vähiin, sillä soveltavat neuvottelut pitäisi käydä toukokuun loppuun mennessä.

Huutola: Poisjäänti vakava asia

SAK:n järjestöjohtajan Matti Huutolan mukaan Metsäteollisuuden jääminen pois yhteiskuntasopimuksesta olisi vakava asia. Metsäsektori on niin merkittävä teollisuudenala, että se aiheuttaisi hänen mukaansa koko sopimukselle "suuren kysymysmerkin".

– Se on vakava asia, jos yksi tuollainen keskeinen sektori ei lähtisi tavoittelemaan neuvottelutulosta tälle pohjalle. Sitä tietysti arvioivat työmarkkinaosapuolet ja maan hallitus kesäkuussa, onko kattavuutta riittävästi, Huutola sanoo.

Hän ei usko, että Metsäteollisuuden empiminen käynnistäisi ketjureaktiota työnantajaliitoissa.

– On vaikea uskoa, että näin tapahtuisi, onhan Elinkeinoelämän keskusliiton hallinto tehnyt selkeän päätöksen ja suosituksen liitoilleen käynnistää neuvottelut.

Metsäteollisuus kertoi tänään STT:lle, että se pohtii sittenkin vielä, voiko se aloittaa yhteiskuntasopimuksen mukaiset liittokohtaiset neuvottelut. Syynä tähän on kuljetusalan eli AKT:n jättäytyminen pois sopimuksesta.

Huutola ei usko, että Metsäteollisuuden tämänpäiväiset kommentit saavat AKT:tä pohtimaan kantaansa uudelleen.  

Lue myös:

    Uusimmat