Koko 1990-luvun ajan lehtien ulkomaansivut olivat täynnä uutisia sodan repimästä entisestä Jugoslaviasta. "Bosnian serbit hyökkäsivät… albaanit liittoutuivat… Nato pommitti…". Lehtien otsikoiden perusteella on vaikea päätellä, mitä alueella oikeasti tapahtui. Kirjailija Jarmo "Jere" Laineella on asiasta jonkinlainen käsitys, sillä hän oli itse paikalla.
Puolustusvoimista kaksi vuotta sitten eläkkeelle jäänyt kapteeni Jarmo "Jere" Laine työskenteli YK:n sotilastarkkailijana ja myöhemmin Naton tiedustelu-upseerina Jugoslaviassa, sodan aiheuttaman kaaoksen keskellä 15 vuotta sitten.
Laine oli yksi päähenkilöistä niissä meidän suomalaisten seuraamissa panttivankidraamauutisissa, joita luimme lehdistä touko-kesäkuun vaihteessa vuonna 1995.
Nykyisin hän on kirjailija, jonka ensimmäisessä, viime keväänä ilmestyneessä romaanissa Sarajevon panttivangit liikutaan samassa aihepiirissä.
24 päivää sotavankina
"Yksi panttivangeista on suomalainen sotilastarkkailija, kapteeni Jarmo Laine, jota pidetään kotiarestissa Blazuissa Sarajevon lähistöllä", kirjoitti Helsingin Sanomat 9.6.1995.
Tosiasiassa uutisen julkaisemisen aikoihin, kun suurin osa 300 panttivangista oli kahden viikon jälkeen vapautettu, 15 miehen vankijoukko, johon Lainekin kuului, oli juuri kuljetettu Sarajevon ulkopuolelle. Miehillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä heille tulisi tapahtumaan.
Mistä oikein oli kyse?
– Tilanne siihen aikaan Sarajevossa oli todella sekava. Serbit olivat siirrelleet luvattomasti raskaita aseita, ja he tekivät sen toistuvasti. Nato yritti tehdä siitä lopun ilmaiskuilla, minkä jälkeen serbit ottivat 300 panttivankia, minut heidän mukanaan, Laine tiivistää.
– Meillä oli hyvät oltavat siihen nähden, että olimme vankeina, mutta viimeinen viikko oli hyvin, hyvin pitkä. Meitä viimeisiä vankeja oltiin kuljettamassa uuteen paikkaan, mutta jätettiinkin kesken matkan riviin seisomaan kaupungin ulkopuolella olevalle kukkulalle. Mielessäni kävi, että tässäkö tämä nyt on, tähänkö meidät teloitetaan, hän kertoo.
Ketään ei kuitenkaan teloitettu, ja lopulta loputkin vangit vapautettiin. Laine pääsi jatkamaan töitään. Kriisiapua olisi kai ollut tarjolla, jos sitä olisi osannut pyytää, mutta monessa liemessä keitetty kapteeni ei sitä tarvinnut – tai ainakaan tajunnut tarvitsevansa.
Kirjoitusterapiaa
Laine työskenteli Jugoslaviassa vuoteen 1996, minkä jälkeen hän palasi Suomeen. Vasta silloin hän alkoi käsitellä mielessään asioita, joita oli Sarajevossa kokenut.
– Kokemukseni olivat rankkoja, ja ne olivat muuttaneet minua. Tajusin, että minun on pakko kirjoittaa niistä, hän sanoo.
Tekstiä alkoi syntyä sivutolkulla, mutta työkiireet puolustusvoimissa veivät Laineen ajan lähes tyystin. Valmista tuli vasta hiljattain, kun Laine jäi eläkkeelle ja pääsi keskittymään kirjoitustyöhönsä kunnolla.
Nyt, kun aikaa riittää, miehen kirjoitustahti sen kun yltyy. Hänen toinen romaaninsa Naton vakooja ilmestyi vain muutamia kuukausia ensimmäisen jälkeen. Ja lisää on tulossa.
– Myönnetään, olen paasaaja, Laine toteaa.
– Mutta paasaan asiasta. Haluan herättää ihmiset ajattelemaan, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, hän jatkaa.
Faktaa fiktiivisessä muodossa
Laine kertoo hänen ensimmäisen kirjaprojektinsa olleen ainakin puoliksi itsehoitoa, mutta kirjoittaessaan Sarajevon panttivankeja hän huomasi oikeasti pitävänsä kirjoittamisesta.
Onko kyse siis muistelmateoksista?
– Ei ole. Romaanini perustuvat omiin kokemuksiini. Historialliset tapahtumat kerrotaan kirjassa, kuten ne ovat oikeasti tapahtuneet, mutta kirjat ovat kuitenkin fiktiivisiä. Päähenkilöni, Juha Laitila, ei ole Jere Laine, vaikka moni sitä on epäillytkin. Laitila on ehkä se sankari, joka haluaisin olla, Laine muotoilee.
Itse asiassa vaitiolosopimus, jonka Laine allekirjoitti ennen lähtöään sotilastarkkailijan tehtäviin, estää Lainetta kirjoittamasta muistelmia Sarajevon tapahtumista. Mutta mikäpä siinä, romaaneissa kaikki on mahdollista, ja fiktion sekaan kirjailija pystyy piilottamaan myös tiukkaa asiaa.
– Tärkein syyni kirjoittaa on, että minulla on vakavaa sanottavaa. Toiseksi haluan, että kirjani tempaavat lukijansa mukaansa ja kolmanneksi haluan antaa kunnianosoituksen rauhanturvaajille siitä työstä, jota he tekevät, Laine kiteyttää.
Studio55/Elina Rantalainen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.