Pankakoski potkuistaan: Paljon on muuttunut muutamassa vuodessa

Altiasta potkut saanut Antti Pankakoski sanoo, että yhtiö on muuttunut paljon 7 vuoden aikana, joina hän on ollut yhtiössä.

– Se on hyvä yhtiö ja siellä on hyvää porukkaa ja hyvät mahdollisuudet jatkaa kehitystä, mutta paljon on myös muuttunut parissa vuodessa, hän sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Pankakosken mukaan myös hallituksen tekemät veronkorotukset alkoholijuomiin näkyvät yhtiön tuloksessa.

– 10 prosentin veronkorotus vaikuttaa noin kaksi miljoonaa yhtiön tulokseen. Korotukset näkyvät myös niin, että ihmiset ostavat enemmän laivoilta ja Virosta eivätkä Alkosta. Kokonaiskulutus on pysynyt viimevuodet samana.



Lue myös:

    Uusimmat