Palkittu Sirkku Peltola teki näytelmän potkuista eläkeiän kynnyksellä

Palkittu käsikirjoittaja-ohjaaja Sirkku Peltola tuo uutuusnäytelmänsä Ihmisellinen mies Tampereen Työväen Teatteriin. Näytelmä kertoo hyvästä miehestä, joka saa potkut eläkeiän kynnyksellä ja ryhtyy pölynimurikauppiaaksi.

Kantaesityksensä 25. syyskuuta saavan näytelmän päähenkilö Raine Kukkia "saa sanoutua irti" oltuaan pienen kunnan henkilöstösihteerinä koko työikänsä. Hän saa työtä robotti-imureiden kotimyyjänä ja yrittää pärjätä ahkeruudella ja nöyryydellä. Raine joutuu kuitenkin vaikeuksiin uhrautuessaan työtoverinsa vuoksi.

Palkittu käsikirjoittaja-ohjaaja Sirkku Peltola kertoo jälleen tavallisista miehistä ja naisista. Samanlaisista ihmisistä hän on kirjoittanut myös monissa edellisissä näytelmissään, tunnetuimpina Suomen hevonen -trilogia.

Mitä tarkoittaa uudissana ihmisellinen?

– Se sisältää ajatuksen elämänarvosta ja arvokkuudesta kanssaihmisen ominaisuutena. Sana liittyy vuorovaikutukseen useiden ihmisten kanssa.

Peltolan mukaan näytelmä kuvaa sitä, miten yhteiskunta pullauttaa työkykyisiä ja täysjärkisiä ihmisiä yli laidan ja samalla nuoret jäävät toisesta päästä pois kyydistä.

”Läsnä on toivo”

Pääroolia esittävä Auvo Vihro kokee näytelmän maailman tutuksi, vaikka ei ole koskaan ollutkaan virkamies. Hän uskoo, että irtisanominen iäkkäänä on iso shokki.

– Jo viisikymppisen on vaikea saada työtä. Samalla puhutaan työurien pidentämisestä. Minusta työntekijöiden kokemuksen hukkaaminen on tuhlausta.

Vihro ei näe tarinaa surullisena vaan koskettavana.

– Läsnä on toivo. Päähenkilö on vanhanaikaisella tavalla velvollisuudentuntoinen ja huolehtiva ihminen.

Kellariteatterissa on harvoin nähty yhtä suurta näyttelijäkaartia. Peltolan mielestä se on lahja katsojalle, ja myös iso satsaus teatterilta.

– Tuottosuhde ei ole kovin korkea, koska näyttelijöitä on paljon ja katsojia rajoitetusti.

Ratkaisun taustalla voi piillä myös luottamusta siihen, että esitys vetää väkeä pitkään. Toive ei ole turha, sillä Kellariteatterissa jatkuu jo kuudetta vuotta Peltolan näytelmä Yksiöön en Äitee ota.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat