Pakkoneuroosista kärsivä Jukka: Perheeni häpeää minua
Jukka* oli hieman päälle parikymppinen, kun hän sai pakkoneuroosidiagnoosin. Hänelle itselleen diagnoosi oli helpotus, olihan hän kärsinyt omituisista oireista jo pitkään ja pelännyt tulevansa hulluksi. Jukan äidille pakkoneuroosia sairastava poika on sen sijaan häpeä.
– Esiintyisin tässä jutussa mielelläni omalla nimelläni ja kasvoillani, mutta äitini on pyytänyt minua pysymään piilossa, koska hän häpeää sairauttani, nimimerkin taakse piiloutunut Jukka sanoo.
Ainoa perheenjäsen, joka häntä on aidosti tukenut, on kaksoisveli.
– Ilman häntä en olisi selvinnyt tämän sairauden kanssa.
Menikö ovi varmasti lukkoon?
Pakkoneuroosi on mielenterveyden häiriö, joka ilmenee pakkotoimintoina, pakkoajatuksina tai molempina. Tyypillisiä pakkotoimintoja ovat esimerkiksi tarkistamisrituaalit, jotka kumpuavat usein pelosta, että jotain kamalaa tapahtuu, jos jokin asia jää tekemättä. Hyvä esimerkki tästä on oven kolkuttelu.
– Pahoina päivinä tarkistan oven ainakin 30 kertaa ennen kuin lähden kotoa. Vaikeimpina päivinä en pääse ulos ollenkaan, Jukka selittää.
Toinen pakkoneurootikolle tyypillinen oire on bakteerikammo. Monet jynssäävät käsiään tai koko vartaloaan tunteja päivässä. Myös liikkuminen julkisilla paikoilla voi olla vaikeaa, koska ulkona ja yleisissä tiloissa liikkuvat bakteerit aiheuttavat pakkoneurootikolle pahimmillaan ylitsepääsemätöntä ahdistusta. Etenkin yleiset vessat ovat ovat neurootikolle pahoja paikkoja, joten Jukkakaan ei käytä niitä juuri koskaan.
– Vielä joitakin vuosia sitten saatoin pestä käteni monta kymmentä kertaa päivässä. Pahimmillaan jynssäsin niitä fairyllä tunnin kerrallaan, Jukka selittää.
Bakteerikammo aiheuttaa myös seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia – intiimissä kanssakäymisessä kun joutuu kosketuksiin toisen ihmisen eritteiden kanssa. Tästä syystä Jukallakaan ei ole elämänsä aikana ollut yhtään intiimiä suhdetta.
– Luulen että se, että minulla ei ollut nuoruudessani yhtään läheistä suhdetta vastakkaisen sukupuolen kanssa, on osaltaan vaikuttanut sairauteni puhkeamiseen. Nykyään intiimi suhde ei olisi mahdoton, koska olen päässyt sairaudessani voiton puolelle, hän kertoo.
Mitä vähemmän tekemistä, sitä enemmän ahdistaa
Jukka on sairauseläkkeellä, koska lääkäreiden mielestä hänen pakkoneuroosinsa estää normaalin työssä käymisen. Jukka itse on eri mieltä. itse asiassa neljän seinän sisälle jääminen usein vain pahentaa pakkoneurootikon oireita.
– Kun keskittyy työntekoon, pakkoajatuksille ei jää niin paljon tilaa. Vaikka ei se tarkoita, että oireet katoaisivat missään tilanteessa kokonaan. Mutta kyllä minä pystyisin hoitamaan työni, vaikka joutuisinkin siinä ohessa suorittamaan omat peseytymisrituaalini ynnä muut, hän sanoo.
Jukalla on siinä mielessä hyvä tilanne moneen muuhun pakkoneurootikkoon nähden, että hän asuu veljensä luona, eivätkä ongelmat näin ollen pääse pahenemaan kenenkään huomaamatta, ja käytännön asiat sujuvat helpommin, kun vieressä on luotettava läheinen.
– Uloslähteminen helpottuu huomattavasti, jos veljeni on mukana. Annan nimittäin silloin hänelle vastuun oven sulkemisesta, joten minun ei tarvitse käyttää aikaa oven lukittumisen tarkistamiseen.
*Jukan nimi on muutettu
Studio55/Elina Rantalainen
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää