Pakistanin vaaleissa alkoi äänestys Talebanin iskujen varjossa

Pakistanissa on alkanut äänestys historiallisissa parlamenttivaaleissa. Valta siirtyy ensimmäistä kertaa siviilihallinnolta toiselle.

Armeijalla on ollut Pakistanissa perinteisesti keskeinen asema, ja se on kaatanut monia hallituksia.

Talebanit ovat uhanneet tehdä vaalipäivänä itsemurhaiskuja, koska liikkeen mielestä demokratia on islaminvastaista. Puolueisiin kohdistuneissa hyökkäyksissä on kuollut yli 120 ihmistä huhtikuun puolivälin jälkeen. Vaalihuoneistoja turvaamaan on komennettu yli 600 000 sotilasta ja poliisia.

Pakistanin politiikka on ollut pitkään kahden puoleen ja suvun hallussa. Bhuttojen perhedynastian PPP-kansanpuolueen odotetaan häviävän vaalit, ja voittoa on povattu ex-pääministeri Nawaz Sharifin PML-N -puolueelle.

Uudeksi tekijäksi on kuitenkin noussut entisen krikettitähden Imran Khanin PTI-puole. Puolue haluaa uudistaa politiikkaa ja vetoaa erityisesti kaupunkilaisiin nuoriin, jotka eivät ehkä äänestä totuttujen kaavojen mukaan.

Puolue voi yllättää, sillä noin kolmasosa äänioikeutetusta on alle 30-vuotiaita.

Äänestys päättyy Pakistanissa klo 17 Suomen aikaa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat