Päivi Räsänen vaatii Vilhelm Junnilaa tilille tämän ehdottamista "afrikkalaisten ilmastoaborteista" – "Ei voi selittää huumoriksi"

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) perää elinkeinoministeri Vilhelm Junnilalta (ps.) kantaa tämän taannoiseen ehdotukseen "ilmastoaborteista".

– Junnilan ehdotus väestönkasvun hillitsemiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi kansanryhmään kohdennetuilla "ilmastoaborteilla" on järkyttävä, Päivi Räsänen kirjoittaa Twitterissä.

Räsänen nosti Twitter-viesteissään esiin Vilhelm Junnilan vuonna 2019 eduskunnassa tekemän kirjallisen kysymyksen. Kysymyksessä Junnila esitti, että Suomen pitäisi pyrkiä hillitsemään ilmastonmuutosta edistämällä abortteja Afrikassa.

– Todellisilla ilmaston tulevaisuusinvestoinneilla ehkäisyyn ja etenkin ilmastoabortteihin eli ilmastonmuutoksen vuoksi väestöön kohdistettavilla toimilla Afrikan elinoloja voitaisiin merkittävästi parantaa ja ratkaista samalla yksi ilmastonmuutoksen keskeisimmistä haasteista, Junnila kirjoitti kysymyksessään.

Junnilan mukaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi olisi puututtava erityisesti Afrikan väestönkasvuun.

– Afrikan kehittymättömissä yhteiskunnissa lapsimäärät voivat olla valtavia, ja ongelma eskaloituu yhä pahemmaksi ilmastonmuutoksen ajaessa heidät nälänhädän, tautien ja sään ääri-ilmiöiden vuoksi hakemaan parempaa elämää alueilta, joissa hiilijalanjälki on vieläkin suurempi, hän kirjoitti.

Räsänen vaatii Junnilalta vastausta

Hallituspuolue kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä äänesti Junnilan luottamuksen puolesta keskiviikkona eduskunnassa. Räsänen kertoo tiedotteessaan, että eduskuntaryhmä äänesti luottamuksen puolesta, koska Junnila oli pahoitellut ja pyytänyt anteeksi äärioikeistolaisia ja antisemitistisiä viittauksiaan.

– Aiemmat huomiot koskivat sosiaalisen median kirjoituksia, mutta tätä kansanedustajana tehtyä valtiopäivätointa "afrikkalaisten ilmastoaborteista" ei voi selittää huumoriksi, Räsänen kirjoittaa.

Räsänen kysyy, sanoutuuko Junnila irti tästäkin aiemmasta ajattelustaan.

Eduskunta äänesti keskiviikkona Junnilan luottamuksen puolesta äänin 95–86. Useat oppositiopuolueet ovat syyttäneet Junnilaa yhteyksistä äärioikeistolaiseen liikehdintään.

Lue myös:

    Uusimmat