Orpo on kertonut, että hallitus keskustelee yhteisistä pelisäännöistä ja toimintaperiaatteista ensi viikolla.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vakuutti medialle torstaina, että hallitus on yhä toimintakykyinen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps.) luottamusäänestyksen jäljiltä. Orpo sanoi kuitenkin, että haava on saatava umpeen.
RKP ei äänestänyt Junnilan luottamuksen puolesta tämän äärioikeistolaista viestintää ja kytköksiä koskeneessa luottamusäänestyksessä, mikä kuumensi tilannetta hallituksessa heti sen alkumetreillä.
Orpo sanoi, että ensi viikolla on määrä puhua hallituksen sisäisistä säännöistä ja toiminnasta. Junnilan luottamuskysymys tullaan hänen mukaansa käymään läpi perinpohjaisesti.
Purra IS:lle: Hallituksessa on avohaava
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kuvasi tilannetta hallituksessa Ilta-Sanomille aiemmin avohaavaksi.
Perussuomalaisia johtava Purra sanoi Ilta-Sanomille, että asiaa tullaan käsittelemään hallituksessa ensi viikolle. Purra sanoo olevan selvää, että näin ei voi jatkua.
Purran mukaan on hyvin poikkeuksellista, että hallituspuolueessa äänestetään epäluottamusta hallituksen ministerille.
Äärioikeistokytköksistä syytetty Junnila sai eilen eduskunnan luottamuksen. Kukaan hallituspuolue RKP:n kansanedustajista ei äänestänyt Junnilan luottamuksen puolesta. Kolme edustajaa äänesti tyhjää. Loput seitsemän, mukaan lukien puolueen kaikki ministerit, äänestivät epäluottamuksen puolesta.
Purra huomioi Ilta-Sanomille myös sen, että yksi RKP:n edustaja äänesti koko hallituksen luottamusta käsitellessä tyhjää.
– Näitä asioita tullaan käsittelemään lähipäivinä. Näin töyssyisesti ei voi jatkaa. Mikäli hallituksessa on näin paljon ristivetoa, niin tietenkään asioiden edistäminen, joissa on mukana kaikille puolueille vaikeita asioita, ei ole mahdollista, Purra sanoo lehdelle.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi eilen luottamusäänestysten jälkeen, että hallitus oli pitämässä joka tapauksessa ensi viikolla yhteisen kokoontumisen, jossa keskustellaan esimerkiksi yhteisistä pelisäännöistä ja toimintaperiaatteista.
Orpo lähti eilen Brysseliin, jossa hän osallistuu EU:n huippukokoukseen.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää