Päivi Istalan alkoholismi satutti tytärtä – "Oli vaikeaa antaa itselleen anteeksi"
Päivi Istala ymmärsi kolmen päivän ryyppyputken jälkeen, että juomiselle oli tultava loppu.Sari Gustafsson/Lehtikuva
Julkaistu 30.01.2013 15:00
Päivi Istala lopetti alkoholin käytön yli 25 vuotta sitten, kun hän kolmen päivän ryyppyputken jälkeen heräsi elämänsä pahimpaan fyysiseen ja moraaliseen krapulaan.
– Olin juonut kolme päivää menemättä kotiin, jossa yhdeksän vuotta vanha tyttäreni odotti minua. Hänen oli pitänyt hakeutua yksin naapuriin. Siinä mitattiin minun ihmisyyteni ja äitiyteni, Päivi Istala kertoo.
Päivi oli joutunut jo aikaisemmin sairaalaan alkoholin aiheuttaman psykoosin takia.
– Koko kevään lapsiraukka oli joutunut huolehtimaan minusta ja siitä, tuleeko äiti kotiin töiden jälkeen heti, kahden tunnin päästä vai vasta myöhään illalla. Onneksi oma äidinäitini oli useimmiten paikalla odottamassa hänen kanssaan. Ja tulinhan minä aina kotiin – lukuun ottamatta niitä kolmea päivää.
Päivi voi vain arvailla, miksi hän sairastui alkoholismiin. Taudin puhkeaminen kesti parikymmentä vuotta.
– Äitini kuoli vuonna 1983, anoppini vuonna 1984 ja isäni vuonna 1985. Nuo menetykset ilman muuta vaikuttivat ja antoivat hyvän syyn juomiseen. Mutta ei alkoholismi synny hirveistä kotioloista, kaameasta esimiehestä, inhottavasta duunista tai päin seiniä menevistä ihmissuhteista. Alkoholismin syy on viinan juonti. Piste.
Päivi pitää myös suuriksi käyviä paineita ja niiden vastapainoksi kaivattavaa rentoutumista kohtalokkaina.
– Tässä yhteiskunnassa se rentoutuminen tarkoittaa hyvin usein viinaa. Alkoholi on lävistänyt viime vuosikymmenten aikana yhteiskuntamme niin, että se "kuuluu" juhliin automaattisesti. Alkoholismiin taipuvainen sairastuu pikkuhiljaa.
– Kun itse join, elin käsityksessä, että kaikki muutkin juovat. Oltuani yli 25 vuotta raittiina tiedän, että niin ei todellakaan ole, Istala sanoo.
Hakeutui täristen hoitoon
Istala kertoo, että alkoholismista joutuu kärsimään alkoholistin lisäksi vähintään viisi–kuusi hänen lähipiiriinsä kuuluvaa ihmistä.
Colourbox.com
– He ovat perheenjäseniä, työtovereita, esimiehiä, naapureita ja sukulaisia. Usein läheiset vielä suojelevat alkoholistia selittämällä asiat parhain päin: "sillä on nyt vähän huono päivä, tehdään me duunit sen puolesta".
– Tuo on pahinta, mitä voi tehdä. Alkoholismiin toimivat vain kovat keinot. Rahaa vippaamalla tai oksennuksia siivoamalla tehdään vain karhunpalvelus, Istala sanoo.
Miten alkoholistiin sitten pitäisi suhtautua?
– Painottaa, että ihminen on pidetty ja arvokas, mutta että näin ei voi jatkua.
Istalalle itselleen asian ymmärtämiseen riitti tuo viimeinen kolmen päivän ryyppyputki.
– Tajusin, etten halua mennä enää alemmaksi. Hakeuduin itse täristen työterveyshoitoon. Vaikka läheiset kuinka nalkuttaisivat, pyytäisivät, rukoilisivat tai haukkuisivat, päätöksen pitää lähteä nimenomaan itsestä. Kukaan ei voi pakottaa siihen.
Anteeksianto oli vaikeaa
Istalan tyttären luottamuksen palautuminen äitiin vei aikaa.
– Olin niitä vanhempia, jotka eivät tajua, mitä oma ryyppääminen tekee lapselle. Vahingon korjaaminen vaati kovaa työtä.
Istala pitää tärkeänä, että vanhempi pysyy vanhemman roolissa.
– Muuten tilanne keikahtaa niin, että lapsi joutuu huoltamaan vanhempaansa, kuten minun tyttäreni pahimmassa vaiheessa teki.
– Minun oli vaikea antaa tapahtunutta itselleni anteeksi – mutta koska tyttäreni siihen pystyi, niin minunkin täytyi. On luotettava siihen, että tässä maailmassa on myös armoa. Nyt meillä on tyttäreni kanssa erittäin hyvät välit.
