Paikalliset kuvailevat Kotkan järjetöntä pamausta: Lapsi juoksi hädissään äidin syliin, koirat ulvoivat kuin viimeistä päivää – "En ole ikinä säikähtänyt niin paljoa"

Kotkassa hämmennystä aiheuttaneen valtavan jysäyksen syy selvisi – taustalla yllättävä tapaus 0:29

Kotkassa on kuulunut tänään kolmen aikaan voimakas pamaus tai räjähdys. Useat paikalliset ovat ottaneet yhteyttä MTV Uutisiin ja kertoneet hämmentyneinä tapahtuneesta

Kahden pienen lapsen äiti, Hanna Kurki oli viettämässä tavallista lauantaita, kun järjetön pamaus rikkoi hiljaisuuden Kotkan Mussalossa. Alle viisivuotias lapsi juoksi hätääntyneenä äidin luokse ja koirat alkoivat ulvoa.

– Tuntui kunnon pamaus. Ajattelin ensin, että ajoiko rekka päin seinää. Sitten mietin, että olisiko ollut maanjäristys, kuten Kotkassa oli pari vuotta sitten.

Kuului laajalla alueella

Puolestaan Kotkan Katariinan kaupunginosassa asuva Kari Luukkanen katseli televisiota, kun valtava pamaus kuului.

– Kuului valtava pamaus, ikkunat helisivät ja koko talo tärisi.

Aluksi Luukkanen ajatteli räjähdyksen tulleen rakennustyömaalta. Hän kuitenkin alkoi epäillä äänen alkuperää, koska se oli kuultu sosiaalisen median mukaan niin laajalla alueella.

– Ei tuo rakennustyömaaltakaan kuulosta, en ole varmaan eläessäni kuullut noin pahaa jysäystä täällä Kotkassa.

"En ole ikinä säikähtänyt niin paljoa"

Kotkan Kolkkalasta yhteyttä ottanut asukas kertoo, että hän oli aluksi luullut kovan pamauksen johtuvan savupiipun romahtamisesta.

– En ole oikeasti ikinä säikähtynyt niin paljon, nimettömänä pysyttelevä mies kertoo.

Ilta-Sanomien mukaan myös Kaakkois-Suomen poliisi reagoi asiaan.

– Meillä oli tehtävä Koivulan ja Kyminkartano alueella pamahduksen takia. Partio kävi paikalla, mutta syy ei selvinnyt, Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen yleisjohtaja, rikoskomisario Kai Virtanen kertoo Ilta-Sanomille.

Lue myös:

    Uusimmat