Mainos

Päihdeäitien kuntoutus viivästyy jopa kuukausilla

Raskaana olevien päihdeäitien kuntoutusta viivytetään kunnissa jopa kuukausilla, kun kuntoutustarvetta arvioidaan monessa eri paikassa. Kun arviointi on tehty, määrärahat saattavat olla jo käytetty.

Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtajan Ritva Karinsalon mukaan aikaa hassataan arviointiin syntyvän lapsen kannalta aivan liikaa.

- Raskauden aikana aloitettu hoito on erityisen tärkeää, koska keskushermosto kehittyy voimakkaimmin sikiöaikana ja kolmena ensimmäisenä elinvuonna.

Päihdeongelmiin erikoistuneiden ensikotien äideistä 60 prosenttia on hakenut apua oma-aloitteisesti, ja he haluaisivat aloittaa kuntoutuksen saman tien. Tämä onnistuu Karinsalon mukaan kuitenkin harvoin, koska maksusitoumuksen kanssa vitkutellaan. Odotusaikana äidin motiivi voi hiipua.

Kaksi kolmeasta päihdeäidistä kuntoutuu

Keskimäärin kaksi kolmasosaa äideistä kuntoutuu kuitenkin niin hyvin, ettei huostaanottoa tarvita. Karinsalo pitää tulosta erittäin hyvänä, koska äitien päihteiden käyttö on usein alkanut jo hyvin nuorena, valtaosa heistä on käyttänyt vähintään kahta eri päihdettä. Lisäksi puolella päihdeongelmaisista äideistä on jokin psykiatrinen sairaus.

Liiton kuusi päihdeongelmien hoitoon erikoistunutta ensikotia odottaa jännityksellä ensi vuoden talousarvioon liittyviä päätöksiä. Päihdeäitien hoidon rahoitus on siirretty valtiolle, ja valtionosuuksiin on varattu tarkoitukseen 3,6 miljoonaa euroa. Luottamus siihen, että raha todella päätyisi päihdeäideille, ei ole kovin suuri. Siksi eduskunnassa onkin esitetty, että raha korvamerkittäisiin suoraan ensikodeille.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.