Pahoinvointia ja vatsakipuja? Saatat kärsiä tästä yleisestä taudista!

Refluksitauti, eli närästystauti, voi aiheuttaa moninaisia ongelmia ja se voi pahimmillaan vaikeuttaa jokapäiväistä elämää.

Refluksitaudissa mahan hapan sisältö virtaa ylös ruokatorveen ja jopa suuhun asti. Tämä ärsyttää limakalvoja ja voi aiheuttaa muun muassa pahoinvointia aamuisin, yöllisiä yskäkohtauksia ja palan tunnetta kurkussa. Lisäksi potilas kärsii myös muista ikävistä oireista, kuten turvotuksesta ja vatsan kipuiluista.

Syyllinen löytyy vatsalaukun sulkijalihaksesta, joka ei toimi kunnolla ja päästää siksi vatsanestettä väärälle puolelle. Ongelmaa vaikeuttavat normaalistikin närästystä aiheuttavat ruoat ja esimerkiksi tupakointi, liikasyönti ja ylipaino.

Lääkäriin kannattaa suunnata, mikäli oireita esiintyy usein, eikä niitä saa itse helpotettua.

Kärsitkö refluksista? Helpota oireita itse!

  • Älä syö liikaa kerrallaan, vaan suosi pieniä aterioita. Ole syömättä muutama tunti ennen nukkumaanmenoa.
  • Pidä ruokapäiväkirjaa ja seuraa, milloin oireet ovat pahimmillaan – ruokavalio vaikuttaa huomattavasti oireisiin ja se on jokaisella yksilöllinen.
  • Nosta sängyn yläpäätä siten, että nukut pää korkealla. Tällöin vatsaneste ei pääse vaikeuttamaan nukkumista yöaikaan.
  • Lopeta tupakointi ja säädä muutenkin elintapojasi: Esimerkiksi liiallinen kahvinjuonti, sitrushedelmät, alkoholi ja suklaa aiheuttavat ongelmia monelle.
  • Jos olet ylipainoinen, pyri pudottamaan painoasi. Refluksitaudin oireet ovat nimittäin voimakkaampia, mikäli kiloja on kertynyt liikaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat