Paavo Väyrynen jättää keskustan ja kertoo uusista suunnitelmistaan: "Olenhan vielä suhteellisen nuori mies"

Uutissuomalainen: Kannattajakortteja kertyi alle 10 000.

Presidenttiehdokkuutta tuloksetta tavoitellut Paavo Väyrynen jättää puoluepolitiikan. Väyrynen sanoo tiedotteessa päättäneensä luopua lopullisesti keskustan jäsenyydestä.

Väyrynen kertoo haluneensa keskustan ehdokkaaksi.

Melkein pääsin presidenttiehdokkaaksi. Olosuhteet huomioon ottaen tämä oli melkoinen saavutus. Ehdokkuuteni tiellä oli alusta alkaen suuria esteitä, Väyrynen toteaa tiedotteessa.

Väyrysen tukijat ovat ryhtyneet elvyttämään uudelleen vuonna 2018 perustettua Seitsemän tähden liikettä, mutta Väyrynen ei itse ole lähdössä siihen mukaan.

–  Sääntöjensä ja ohjelmansa mukaan tähtiliike toteuttaa sitä poliittista linjaa, jota olen koko urani ajan noudattanut. Itse en tähtiliikkeen jäseneksi ryhdy. Tässäkin suhteessa pysyttäydyn puoluepolitiikan ulkopuolella, hän sanoo tiedotteessa.

"Olenhan vielä suhteellisen nuori mies"

Väyrynen aikoo jatkaa yritystoimintaansa Keminmaassa Lapissa ja Viron Pärnussa.

–  Olenhan vielä suhteellisen nuori mies, 77-vuotias Väyrynen toteaa.

Väyrynen toteaa, että puoluepoliittisen vaikuttamisen aika on ohi. Sen sijaan hän kertoo jatkavansa yhteiskunnallista vaikuttamista.

– Se jatkuu ja vahvistuu.

Yli 10 000 korttia puuttui

Väyrysen valitsijayhdistys sai kerättyä vain noin 8  700 kannattajakorttia, kertoo Uutissuomalainen. 20  000 korttia olisi vaadittu, jotta Väyrynen olisi päässyt viidettä kertaa presidenttiehdokkaaksi.

Väyrysellä oli keskiviikkoiltapäivään asti aikaa kerätä lisää kannattajakortteja, sillä hän oli jättänyt presidentinvaalien ehdokashakemuksen Helsingin vaalipiirilautakunnalle määräaikaan 12. joulukuuta mennessä. Tuolloin Väyrynen oli toimittanut vaalipiirilautakunnalle vasta 3  500 kannattajakorttia. Loppukiri ei kuitenkaan riittänyt kuromaan vajetta umpeen.

Lue myös:

    Uusimmat