Paavi lähettää Chileen huippututkijan selvittämään seksuaalista hyväksikäyttöä

Paavi Franciscus aikoo lähettää Chileen selvitysmiehen, jonka tarkoituksena on tutkia piispa Juan Barrosia kohtaan esitettyjä syytöksiä.

Syytösten mukaan Osornon kaupungin piispa auttoi peittelemään papiston seksuaalirikoksia. Piispan väitetään muun muassa suojelleen entistä mentoriaan Fernando Karadimaa. 

Vatikaanin omassa tutkimuksessa vuonna 2011 Karadiman todettiin käyttäneen vuosien ajan seksuaalisesti hyväksi teinipoikia. Karadima on kiistänyt kaikki syytökset ja piispa Barros on kertonut, ettei hän ollut tietoinen mistään rikoksista.

Vatikaanin mukaan piispan tapauksessa on paljastunut uutta tietoa. Vielä viime viikolla paavi sanoi toimittajille pitävänsä piispa Barrosia syyttömänä. Paavi Franciscus vieraili aiemmin tammikuussa Etelä-Amerikassa.

Selvitysmieheksi valittua maltalaista arkkipiispa Charles Sciclunaa pidetään yhtenä katolisen kirkon parhaimmista tutkijoista. Hän on aiemmin selvittänyt menestyksekkäästi katolisen kirkon sisältä paljastuneita väärinkäytöksiä ja epäilyjä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lue myös:

    Uusimmat