Paavi korosti jouluyön messussa Jumalan rakkautta pahimpiakin ihmisiä kohtaan ja kehotti ihmisiä keskittymään itsensä parantamiseen

Paavi Franciscus korosti jouluyön messussaan Jumalan rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Paavi sanoi Vatikaanin Pietarinkirkossa pidetyssä messussa Jeesuksen syntymän muistuttavan ihmisiä siitä, että Jumala rakastaa kaikkia, jopa kaikkein pahimpia ihmisiä.

Roomalaiskatolisen kirkon johtaja kehotti ihmisiä keskittymään itsensä parantamiseen eikä vaatimaan muita ihmisiä muuttumaan.

Paavi on perinteisesti pitänyt jotakin teemaa esillä jouluyön messussa. Viime vuonna paavi tuomitsi ahneuden ja materialismin.

Paavi pitää perinteisen urbi et orbi -puheensa

Paavi Franciscus pitää tänään Vatikaanissa perinteisen joulupäivän urbi et orbi -puheensa.

Paavi antaa Pietarinkirkon parvekkeelta juhlallisen siunauksensa Rooman kaupungille ja koko maailmalle. Urbi et orbi, eli kaupungille ja maailmalle -puhe pidetään kahdesti vuodessa: pääsiäisenä ja jouluna.

Paavilla on ollut myös tapana ottaa siunauksessaan kantaa ajankohtaisiin asioihin. Viime vuonna paavi toivoi puheessaan rauhaa konfliktialueille, kuten Syyriaan ja Jemeniin.

Pietarinkirkon aukiolle odotetaan kymmeniätuhansia ihmisiä seuraamaan puhetta, joka alkaa Suomen aikaa kello 13.

Lue myös:

    Uusimmat