Päätoimittajat: Sosiaalisen median käyttö ei enää kasva
Vain kolme päätoimittajaa uskoi MTV3:n kyselyssä, että sosiaalisen median käyttö kasvaa nykyisestä.
Suomen päätoimittajat uskovat, että sosiaalinen media elää nyt huippukauttaan eikä somen parissa vietetty aika enää lisäänny nykyisestä. Tämä kävi ilmi MTV3:n kyselystä, joka tehtiin kesäkuussa Suomen merkittävimpien tiedotusvälineiden päätoimittajille. Kysely lähetettiin 23:lle, ja kyselyyn vastasi 11 päätoimittajaa.
Päätoimittajilta kysyttiin: "Sosiaalinen media vie yhä enemmän kuluttajien aikaa. Miten arvelette käyvän lähimmän viiden vuoden sisällä?"
Vastanneista valtaosa eli seitsemän arvioi, että sosiaalisen median parissa vietetty aika pysyy nykytasolla. Lisäksi yksi oli sitä mieltä, että somen parissa vietetty aika jopa vähenee nykyisestä. Vain kolme päätoimittajaa uskoi, että ihmiset käyttävät jatkossa nykyistä enemmän aikaa sosiaalisen median parissa.
Päätoimittajat kuitenkin vakuuttivat itse olevansa aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä. Seitsemän yhdestätoista kertoi käyttävänsä päivittäin sekä Twitteriä että Facebookia. Heidän johtamansa mediat ovat myös esillä Facebookissa ja Twitterissä.
Etsiessään uutisia päätoimittajat eivät itse turvaudu someen. Kun päätoimittajat saivat valita kaksi päämediaa, joista he itse seuraavat uutistapahtumia, vain yksi valitsi kahden kärkeen sosiaalisen median. Muut kertoivat seuraavansa uutisia pääosin kirjoitetusta uutistekstistä - joko painetusta lehdestä tai netin uutissivustoilta.
Median murroksesta keskustellaan tänään Porissa MTV3:n SuomiAreena-tapahtumassa. Kyselyn tuloksia käydään tarkemmin läpi huomenna torstaina 45 minuuttia -ohjelman lähetyksessä MTV3-kanavalla kello 19.30.
Uusimmat
-
19:06
Mestis-kausi käyntiin juhlavasti – näin mestaruusviiri nousi areenan kattoon Espoossa
-
19:02
Risto E.J. Penttilä 91 syytettä saaneen Trumpin presidenttihaaveista: "Tilanne samaan aikaan äärimmäisen huono ja äärimmäisen hyvä"
-
18:58
Suomi tarjoaa viikonloppuna käsittämättömän sääcocktailin: Laajalti yli +20, lunta ja jäätävää sadetta
-
18:58
Jokereiden Mestis-taipaleelle karu alku – näin Kiekko-Espoo toivotti helsinkiläiset tervetulleeksi
-
18:48
AKT sivaltaa: Hallitus tekee EK:n hommat heidän puolestaan, nykyiset työläisten kuritustoimet ovat vasta alkua – "Ensin rajoitetaan lakko-oikeus..."
-
18:43
Venäjän NHL-pelaaja lataa kovat madonluvut Putinille ja Venäjälle: "Lähetämme nuoret kuolemaan"
-
18:39
Katri Helena paljastaa elämänkumppaninsa Tommi Liimataisen antaneen hänelle uran lopettamiseen liittyvän ohjeen: "Olisin itse voinut varmaan..."
-
18:34
MTV selvitti: Aselupien haku yleistynyt lähes koko Suomessa – yhdellä alueella jopa 25 prosentin kasvu
-
18:31
THL: Sähkötupakat houkuttelevat jo alakoululaisia
-
18:31
Syötkö mielestäsi terveellisesti? Moni nollaa vaikutukset tavallisella virheellä
-
18:19
Näistä syistä palkansaajilla alkoi keittää – hallitus on ehdottanut monia heikennyksiä etuuksiin ja oikeuksiin
-
18:16
Ukraina sanoo iskeneensä lentotukikohtaan Krimillä, miehityshallinto kiistää – MTV seuraa sotaa
-
18:15
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet on poikkeuksellinen hitti, joka voi voittaa Oscarin
-
18:14
Helena Petäistö joutui somekansan hampaisiin avauduttuaan Helsinki-Vantaan ulosmarssista: "Pakko etsiä uudet häävaatteet"
-
18:04
Venäläislähteet: Putinin maavoimien hyökkäykset "hysteerisiä ja heikkoja" – tykistökin ampuu suutareita
-
17:56
Vangit ovat muita sairaampia – yksi häiriö moninkertainen muuhun väestöön nähden: "Heidän on vaikea pärjätä vankilassa"
-
17:33
Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin vierailu Loviisassa sai aikaan yleisöryntäyksen: "Ihan hirveästi ihmisiä paikalla"
-
17:24
Pääministeri Orpo kutsuu työmarkkinajohtajat Kesärantaan: "Heillä on todella paljon osaamista, mutta heillä ei voi olla veto-oikeutta"
-
17:15
Mestis-avaukseen käynnissä huima kansanvaellus – metro täyttyi äänekkäistä Jokerit-kannattajista
-
17:02
Oppositio hiillosti hallitusta leikkauksista, veronkevennyksistä ja lisävelasta – Orpo: "Ei teidän jälkeenne jättämää velkaa kerralla voi leikata"
-
Lataa lisää