Mainos

Pääsiäismunia Tsekin tasavallasta

Pääsisäismunien kiehtovan kauniiseen maailmaan voi tutustua Tampereella. Vapriikin näyttely Pääsiäismunia Määristä tulee Tsekin tasavallasta, Brnosta. Näyttely valottaa laajasti määriläisiä pääsiäistapoja ja tuo nähtäväksemme laajan kokoelman kauniita ja toinen toistaan taidokkaammin koristeltuja pääsiäismunia ja muuta pääsiäiseen liittyvää perinteistä esineistöä. Näyttely esittelee myös munien koristelutekniikoita aina vahamaalauksesta syövyttämiseen ja applikaatioon saakka.

Pääsiäismunien koristelu on harvinaisen pitkäikäinen perinne Tsekin tasavallan länsiosissa, Määrissä. Varhaisimmat arkeologiset löydöt ajoittuvat 1000-luvun alkuun. Ensimmäiset koristellut munat oli värjätty punaisiksi. Siitä juontaa juurensa myös pääsiäisen määriläinen nimitys "punainen juhla". Kansan silmissä punainen väri edusti voimaa ja torjui pahaa, se on myös muisto Jeesuksen veren vuodattamisesta. Varhaisista munista tavattu kultaväri liittyi puolestaan aurinkoon, vaurauteen ja kasvuun.

Muna on aina ollut muutakin kuin elintarvike. Se on hedelmällisyyden, luonnon uudistumisen ja elämän jatkuvuuden vertauskuva. Kautta aikojen munaan on liitetty erilaisia käsityksiä, myyttejä ja rituaaleja. Kertomus kuinka maailma syntyi munan kuoresta tunnetaan ympäri maailmaa.

Hautalahja ja taikaesine

Muna toimi hautalahjana, se antoi vainajalle voimaa haudantakaiseen elämään. Kristillinen kirkko omaksui vanhan uskon munan kätketystä elinvoimasta ja siirsi sen liturgiaansa ja symboliikkaansa. Munien siunaaminen (benedicto ovorom) juontuu jo 1100-luvulle. Muna liitettiin kiinteästi kristilliseen juhlaan ja tapoihin. Siitä tuli Kristuksen ristiinnaulitsemisen vertauskuva. Se takasi perheen yhteenkuuluvuuden, antoi terveyttä, suojeli pahoja voimia vastaan ja johti eksyneet oikealle tielle. Kansan keskuudessa munia käytettiin myös taikaesineinä, ne suojasivat ja vahvistivat. Niitä haudattiin mm. kylvökseen sato-onnen takaamiseksi tai piilotettiin uhriksi talon perustuksiin suojaamaan pahoilta voimilta. Munalla voitiin myös parantaa sairauksia, kylpyveteen pudotettuna se suojasi vastasyntynyttä ja siunatun munan heittäminen tuleen sammutti tulipalon.

Monet kansanomaiset uskomukset ja tavat olivat Määrissä voimissaan vielä 1900-luvun alussa. Lasten keväiset munaleikit - pyörittely ja litsaaminen - ovat elävää perinnettä edelleen.

Pääsiäismunia Määristä -näyttelyn yhteistyökumppanit ovat Määrin kansallismuseo, Tsekin kulttuuriministeriö, Opetusministeriö ja Tsekin tasavallan suurlähetystö.

Saatavilla on myös näyttelyjulkaisu Munia Määristä.

Pääsiäismunia Määristä Vapriikissa 27.4.2003 asti

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.