Pääministeri Sipilä latasi Twitteriin kaavion – some kuittasi välittömästi takaisin

Hallituksen asettama työryhmä eriarvoisuuden vähentämiseksi raportoi työnsä edistymisestä eilen hallituksen strategiaistunnossa. Pääministeri Juha Sipilä jakoi viestipalvelu Twitterissä työryhmän valmisteleman kaavakuvan työn suuntaviivoista. Someirvailu oli välittömästi taattua.

Sosiaalisen median käyttäjät tekivät kaavakuvasta nopeasti ivamukaelmia, joissa kuvasta oli tehty muun muassa oluttuoppi. Sen arveltiin myös kuvaavan osuvasti hallituspuolueiden nykyistä kannatusta. 

Joukosta löytyi myös viittaus Franz Kafkan teokseen Muodonmuutos.

"Tämä kuuluu pelin henkeen"

Työryhmää johtava sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Tampereen yliopistosta sanoo, että ei tiennyt pääministerin aikovan jakaa kaavakuvan Twitterissä. Saari osasi kuitenkin odottaa sosiaalisen median reaktiota.

– Ilman muuta osasin odottaa. Tämä kuulu vähän pelin henkeen. Suurella mielenkiinnolla olen seurannut tätä keskustelua. En ole itse Twitterissä, mutta selvästikin kansalla riittää mielikuvista näiden asioiden käsittelyssä, Saari kommentoi MTV:lle.

Saaren mielestä kaavakuvan saama ivallinenkin somehuomio on hyvä asia.

– Se on kaiken puolin hyvä asia, koska se kiinnittää ihmisten huomion tähän ilmiöön. Sen jälkeen kun irvailu ja huumori on tästä kadonnut, ihmisten mieliin jää se, että hallitus on toimimassa tällä alueella ja hallitukselle on valmisteilla esityksiä tällä alueella, Saari sanoo.

Saari kertoo, että kuva perustuu hänen ajatuksiinsa, mutta hän ei ole itse tehnyt sitä.

– Kuvan ryhmittely on minun ideani ja se ei ole mikään originelli idea, siinä ei suurta nerokkuutta ole. Itse kuva on piirretty valtioneuvoston kansliassa. Minulla ei ole ollut aikaa eikä kiinnostusta muokata sitä, mutta minusta kuva on ollut osuva, Saari sanoo.

Työryhmän esitykset voidaan jakaa neljää ryhmään

Mistä kaavakuvassa sitten vakavasti ottaen on kysymys?

Saari kertoo, että kaavakuvan on tarkoitus havainnollistaa sitä, että työryhmän toiminnan aikana esille tulleet toimenpiteet voidaan jakaa neljään ryhmään.

Ensimmäiseen, sillalla rotkon yläpuolella kävelemisenä kuvattuun A:lla merkittyyn ryhmään kuuluvat normaalielämän yhteiskunnassa mahdollistavat palvelut, jotka sääntelevät sitä, kuinka paljon sosiaalipolitiikalle on kysyntää.

– Tyypillisesti tässä on kysymys esimerkiksi asuntopolitiikasta tai demokratiamalleista. Mikä on asumisen hinta? Miten ihmiset saadaan äänestämään? Tai esimerkiksi koulutusjärjestelmän organisointi, Saari kuvaa ykköskategoriaan kuuluvia ehdotuksia.

Kaavakuvan B-kategoriaa kutsutaan palauttaviksi toimenpiteiksi. Kuvassa ihmishahmo kiipeää köyden avustuksella rotkon seinämää ylös.

Nämä ovat niitä sosiaalipoliittisia toimenpiteitä, jotka kohtaavat ihmisiä, joilla on elämässään erilaisia sosiaalisia riskejä. Sosiaalipolitiikan tehtävän on suojata ihmisiä erilaisilta sosiaalisilta riskeiltä ja kun riskit ovat ohi, palauttaa heidät itsenäiseen elämään, työelämään ja niin edelleen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi perusturvan rakenteista, työ ja perhe-elämän yhteensovittamisen tavoista, omaishoidon rakenteista ja niin edelleen, Saari kertoo.

D-kategoriaa eli pelastavia toimenpiteitä kuvaa rotkon pohjalla patjalla makaava hahmo.

– Nämä kohdistuvat niihin henkilöihin, jotka eivät lähitulevaisuudessa pääse eri syistä pääse itsenäiseen elämään, mutta joille on sivistysvaltiossa taattava kohtuulliset elämän edellytykset. Silloin puhumme esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan uudistamisesta, asunnottomuuden vähentämisestä, suonensisäisten huumeiden käyttäjien asemasta ja muista yhteiskunnan kaikkein haavoittuvimpien ryhmien palveluista, Saari kertoo.

C-kategorian tehostavat toimenpiteet eivät osoita ketään hahmoa kaavakuvassa.

– Tässä on kyse siitä, miten julkinen valta voi tehostaa palveluiden ja tulonsiirtojen toimeenpanoa. Tähän kuuluu esimerkiksi kansalaisjärjestöjen toiminnan tehostaminen sekä tutkimus- ja kehittämisjärjestelmän uudistaminen.

Eriarvoisuuden vähentämistä pohtiva työryhmä antaa raporttinsa ensi vuoden maaliskuussa. Saari painottaa, että työryhmän esitykset ovat vielä valmistelussa ja että hallitus ei ole toistaiseksi hyväksynyt mitään esitystä työryhmältä.

– Työryhmä kaatui nyt ikään kuin eteenpäin. Meille annettiin lupa jatkaa työtämme, mutta hallitus ei ole vielä sitoutunut esityksiin, Saari sanoo. 

Korjaus klo 20.33. Kafkan teos muutettu Muodonmuutokseksi. Kyseessä ei ollut saman kirjailijan teos Oikeusjuttu, kuten tekstissä aiemmin kirjoitettiin.

Lue myös:

    Uusimmat