Pääministeri Antti Rinne: Puheenjohtajamaa Suomella erityinen vastuu puolustaa EU:n arvoja

Pääministeri Antti Rinne (sd.) vaati päättäväisiä ponnisteluja Euroopan unionin oikeusvaltioperiaatteen puolustamiseksi puheessaan suurlähettiläspäivillä Helsingissä.

–  Suomella on puheenjohtajavaltiona nyt erityinen vastuu huolehtia, että unionin arvoperustaa ei murenneta, Antti Rinne sanoi.

Rinteen mielestä oikeusvaltiossa on pohjimmiltaan kyse aivan tavallisten ihmisten elämästä. Hän kehotti kuulijoita kuvittelemaan Suomen, jossa medialla ei olisi sananvapautta eikä tuomioistuimissa riippumattomia tuomareita. Rinteen mukaan tällainen kehitys on totta Euroopassa, ja sitä pitää vastustaa.

–  Pyrimme puuttumaan tehokkaasti oikeusvaltion murentamispyrkimyksiin, hän totesi.

EU-maista muun muassa Puolan ja Unkarin kehitys on aiheuttanut huolia oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta. Puolan kohdalla huoli on liittynyt uudistuksiin, joiden on pelätty heikentävän oikeuslaitoksen riippumattomuutta. Unkarin osalta tarkkailussa ovat olleet muun muassa median ja kansalaisjärjestöjen vaikeudet.

Haavisto: Myös Suomea saa kritisoida

Rinne sanoi, että Suomi haluaa EU:n puheenjohtajakaudellaan vahvistaa oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen arviointia ja valvontaa. Hänen mukaansa on syntymässä laaja yhteisymmärrys siitä, että unionin rahoitus on kytkettävä oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen.

Rinteen jälkeen puhunut ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi, että Suomi ei saarnaa, mutta puolustaa tärkeinä pitämiään periaatteita. Haaviston mukaan sananvapauteen kuuluu, että myös Suomea saa kritisoida.

–  Suomesta ei ole pakko tykätä. Voi olla myös eri mieltä Suomen kanssa. EU:n puheenjohtajamaana meillä on oltava myös vähän turnauskestävyyttä, jos lunta tulee tupaan, Haavisto sanoi.

Unkari on Suomen heinäkuussa alkaneen puheenjohtajuuskauden aikana esittänyt toistuvasti kritiikkiä Suomea kohtaan. Esimerkiksi Unkarin pääministerin kanslian mediavastaava Zoltan Kovacs on arvostellut blo

gissaan Suomea siitä, ettei maassa ole perustuslakituomioistuinta.

Suomessa eduskunnan perustuslakivaliokunta kuulee asiantuntijoiden arviot säädettävien lakien perustuslainmukaisuudesta ennen lausuntoaan.

Päivitetty 11.40.

Lue myös:

    Uusimmat