Outokumpu paransi rutkasti tulostaan – teräksen ja ferrokromin hinnat nousseet

Ruostumatonta terästä valmistava Outokumpu paransi rutkasti tulostaan huhti–kesäkuussa vuoden takaisesta. Oikaistu liikevoitto nousi 145 miljoonaan euroon 9 miljoonasta eurosta.

– Kaikki liiketoiminta-alueemme paransivat tulostaan vuoden 2016 toisesta neljänneksestä, kertoo toimitusjohtaja Roeland Baan.

Hänen mukaansa parantuneeseen tulokseen vaikuttivat ruostumattoman teräksen ja ferrokromin hintojen nousu sekä kustannusten karsiminen. Yhtiö arvioi, että tulos olisi ollut vielä parempi, jos yhdellä ferrokromiuunilla ei olisi ollut jatkuvia ongelmia.

– Viimeisten puolentoista vuoden aikana olemme saaneet aikaan selkeän muutoksen liiketoiminnassamme. Olemme kehittäneet myyntiä ja tuotantoa, parantaneet tehokkuuttamme ja karsineet kustannuksiamme, Baan sanoo.

Käänne on merkittävä, sillä Outokummun tulos on ollut vuosien ajan rankasti tappiollinen.

Kysyntä pysyy hyvänä

Yhtiö odottaa, että ruostumattoman teräksen kysyntä pysyy hyvänä sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Kolmannella neljänneksellä tavanomaisen kausivaihtelun arvioidaan kuitenkin vaikuttavan negatiivisesti ruostumattoman teräksen kulutukseen.

– Lisäksi raaka-ainehintojen jyrkkä lasku pienentää katteita käyttäessämme aiemmin korkeammilla hinnoilla ostettuja raaka-aineita, Baan arvioi. 

Lue myös:

    Uusimmat