Outokumpu aikoo vähentää 700 työpaikkaa

Outokumpu julkisti syyskuun lopussa säästöohjelman kiinteiden kustannusten supistamiseksi kymmenellä prosentilla.

Teräsyhtiö Outokumpu aloittaa yt-neuvottelut kaikkiaan 700 työpaikan vähentämiseksi. Suomessa yhtiö arvioi vähentävänsä noin 300 työpaikkaa suurelta osin Torniosta ja Espoosta.

Outokumpu julkisti syyskuun lopussa säästöohjelman kiinteiden kustannusten supistamiseksi kymmenellä prosentilla. Säästöohjelma koskee kaikkia konsernin ruostumattoman teräksen yksiköitä, eli Tornion terästehdasta, Espoon pääkonttoria sekä Pietarsaaren ja Sorsakosken kaltaisia pienempiä tuotantopaikkoja. Taustalla on ruostumattoman teräksen heikko markkinatilanne.

Outokumpu Stainlessin suurimman yksikön muodostavat Tornion terästehdas ja Kemin ferrokromikaivos, joiden 2500 työntekijään valtaosa irtisanomisista todennäköisesti kohdistuu. Muissa Outokummun ruostumattoman teräksen yksiköissä on yhteensä 600 työntekijää.

Yhtiön henkilöstöjohtajan Timo Vuorion mukaan yt-neuvottelut käynnistyvät välittömästi. Hän ei mielellään arvioi, mistä työpaikat lähtevät.

-Kyllä se merkittävässä määrin kohdentuu Tornioon suurena yksikkönä, Vuorio kuitenkin myöntää.

Tehtaan tuotantomääriä ei hänen mukaansa ole tarkoitus vähentää.

Ruotsissa yhtiö kaavailee samoin 300 työpaikan vähentämistä ja muissa maissa vähennysarvio on sata työpaikkaa. Outokummun Sheffieldin tehtaalla Britanniassa yt-neuvottelut ovat jo käynnissä. Yhtiö arvioi, että Suomessa ja Ruotsissa yt-neuvottelut saadaan päätökseen tämän vuoden loppuun mennessä.

Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen pahoittelee yhtiön pörssitiedotteessa voimakkaita toimenpiteitä.

-Ne ovat välttämättömiä varmistaaksemme, että Outokumpu on taloudellisesti riittävän vahva kestämään myös nykyiset vaikeat markkinaolosuhteet.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 10.11.2005)

Lue myös:

    Uusimmat