Oulussa 4-vuotias poika loukkaantui jouduttuaan auton töytäisemäksi

Oulun Haukiputaalla 4-vuotias poika loukkaantui lauantaina iltapäivällä jouduttuaan auton töytäisemäksi, kertoo poliisi.

Tilanne sai alkunsa, kun joukko lapsia oli kävelemässä tien reunassa. Auton tullessa kohdalle 4-vuotias poika juoksi tielle. Poliisin mukaan autoilija oli yrittänyt väistää lasta, mutta ei enää ehtinyt välttämään törmäystä.

Lapsi oli osunut auton lokasuojaan ja kaatunut tielle. Lapsi vietiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Hänen vammoistaan ei ilmoitushetkellä ollut tietoa. Hän oli kuitenkin noussut omille jaloilleen törmäyksen jälkeen, poliisi kertoo.

Autoa kuljettanut mies puhalsi alkometriin nollatuloksen. Poliisi kirjasi rikosilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Onnettomuus tapahtui noin kello kolmelta Putaankyläntien ja Mietunperäntien risteyksessä. 

Lue myös:

    Uusimmat