Rallin MM-sarjan puolustavan maailmanmestarin Ott Tänakin kartanlukija Martin Järveoja muistelee Hyundain Instragram-tilillä julkaistussa revolverihaastattelussa muun muassa uransa tähän mennessä pelottavinta hetkeä.
LUE MYÖS: Rallin maailmanmestari debytoi tänään F1-kuljettajana: Petter Solberg, 45, on vienyt Oliver-pojaltaan kaiken peliajan – "Pitää varmaan hankkia toinen laite"
Yllättävää kyllä, pelottavin tapahtuma ei liity mitenkään itse kilpailuolosuhteisiin Tänakin rinnalla. Vaikka virolaiskaksikon uralle mahtuu lukuisia rajuja ulosajoja, on pahin kokemus täysin erilainen.
– Se oli hetki, kun nukuin pommiin ja en ehtinyt ajoissa lentokoneeseen. Kyseessä oli Monte Carlon MM-ralli vuonna 2018 eli ensimmäinen kisa uudessa tiimissä Toyotalla. Sanotaanko näin, että silloin ei ollut ihan paras mahdollinen fiilis, Järveoja muistelee.
Lopulta Järveoja kuitenkin saatiin lennätettyä ajoissa Monacoon ja mies pääsi nuotitukseen yhdessä Tänakin kanssa. Uran ensimmäinen kisa Tommi Mäkisen johtamassa Toyotan rallitallissa oli virolaisilta mainio, sillä tuloksena oli toinen sija Sebastien Ogierin jälkeen.
Järveoja on entinen judoka, joka oli peräti Viron maajoukkueessa vuosina 2007-2009. Saarenmaalta Tänakin tavoin kotoisin oleva Järveoja löytää helposti kovimmat vastustajansa nykyisestä Hyundain tiimistä, jos tatamille pitäisi mennä.
