Ott Tänak purki valtavaa pettymystään – virolaiskuljettaja sai varoituksen sanoja jo aamulla
Ott Tänakin toiveet voitosta kotiyleisön edessä menivät murskaksi jo ennen Viron MM-rallin lähtöseremonioita.
Tänak selvitti torstaiaamuna testierikoiskokeen huippuajalla ensimmäisellä vedollaan. Mutta testipätkän maalissa paljastui, ettei Tänakin Ford Puma Rally1 -autossa ole kaikki kunnossa.
M-Sport-talli totesi lopulta huoltoalueella, ettei moottorivikaa voida korjata muuten kuin moottoria vaihtamalla. Tämä puolestaan tarkoitti sitä, että Tänakille mätkäistiin viiden minuutin aikarangaistus moottorinvaihdosta ennen ensimmäistä aikatarkastusasemaa.
Näin ollen Tänakilla ei ole asiaa huippusijoille nopeassa sorakilpailussa, johon hänellä oli suuret odotukset kotiyleisön edessä.
– Kilpailu on meiltä ohi. Tämä on iso sokki kaikille, Tänak purki pettymystään MTV Urheilulle.
– Katsotaan, mitä voimme tehdä viikonlopun aikana. Meillä on yhä mahdollisuus ajaa ja meidän pitää hoitaa työmme.
Tänak oli saanut ennen testierikoiskoetta varoituksen sanan kilpuriinsa liittyen.
– Menetimme yhden sylinterin erikoiskokeen lopussa. Ilmeisesti tiimiväki oli löytänyt jotain autosta jo eilen. Minulle ilmoitettiin tänään, että jotain voi tapahtua. Ja valitettavasti niin kävi, virolaistähti surkutteli.
M-Sportille täksi vuodeksi palanneen Tänakin kausi Ford Puman ratissa on ollut paikoin tuskainen. M-Sportilla ei ole samoja resursseja taustallaan kuin sen kilpailijoilla Toyotalla ja Hyundailla, jotka ovat täysiverisiä tehdastiimejä.
M-Sportilla oli paiskittu kovasti töitä ennen Viron ja Suomen MM-ralleja, mutta talli ja sen tähtikuljettaja kohtasivat lopulta karun kohtalon jo ennen ensimmäistä erikoiskoetta.
– Meillä on ollut aika paljon ongelmia, mutta tätä rallia varten kaivoimme todella syvältä saadaksemme kaiken mahdollisen irti autosta. Mielestäni onnistuimme siinä.
– En siltikään sano, että olisimme samalla tasolla Toyotan poikien kanssa, mutta teimme maksimiponnistuksen. Nyt harmittaa, että kaikki valui hukkaan tällä tavalla, Tänak totesi.
Viron MM-rallin avaava yleisöerikoiskoe alkaa torstai-iltana kello 20.05.
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää