Ott Tänak ei hidastanut punaisella lipulla, näin hän perusteli ratkaisuaan – lausunto täysin ristiriidassa kilpakumppanin kommentin ja sääntökirjan kanssa

Sardinian MM-rallin 17. erikoiskokeesta muodostui sekava näytelmä, kun ek ensin keskeytettiin ja sitten kolmelle viimeiselle Rally1-kuljettajalle näytettiin virheellisesti punaista lippua.

Punainen lippu kädessään seissyt lippumies oli asemapaikalla 7,86 kilometrin kohdalla 17,01 kilometrin mittaista erikoiskoetta. Ensimmäisenä paikalle ajanut M-Sportin Craig Breen näki punaisen lipun oitis ja hiljensi välittömästi vauhtiaan. Breen kävi tilanteessa lyhyen sananvaihdon kartanlukijansa Paul Naglen kanssa ja korosti tälle samaa asiaa, mitä sanoi vielä myöhemmin MTV Urheilun haastattelussakin:

– Teimme, mitä meidän täytyi tehdä. On selvää, että kun joku näyttää punaista lippua, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hidastaa.

Breenin perässä ajanut tallikaveri Pierre-Louis Loubet ei huomannut punaista lippua laisinkaan vaan ajoi pätkän täysillä läpi. Viimeisenä ajovuorossa ollut Hyundain Ott Tänak ei myöskään reagoinut punaiseen lippuun.

– Se oli yhtä sotkua. Ensin oli punaiset liput, ja sitten he lähettivät meidät pätkälle. Näytti siltä, että siellä oli lippumies punaisen lipun kanssa, mutta hän ei ollut varsinaisesti tiellä vaan jossain sivutiellä. Seuraavat lippumiehet eivät enää näyttäneetkään punaisia lippuja. Se oli yhtä sotkua, Tänak sanoi.

– Ajattelitko, että sinun pitäisi hidastaa? MTV Urheilun paikalla oleva toimittaja Matti Nyrhinen kysyi jatkoksi.

– Emme saaneet vahvistusta lippumiehiltä, koska seuraavilla tarkastuspisteillä lippuja ei ollut. Sitten talli vahvisti meille viestillä, että siellä oli ollut punainen lippu.

Sääntöjen mukaan vauhtia pitää hidastaa heti ensimmäisestä punaisesta lipusta alkaen riippumatta siitä, näkyykö se fyysisesti ek:n varrella vai auton kojelaudassa.

M-Sportin tallipäällikkö Rich Millener oli tilanteessa Tänakin puolella.

– Olen sitä mieltä, että kun kartanlukija keskittyy näissä nopeuksissa nuotteihinsa ja kuljettaja tiehen, onko se väärin, ettei jossain tien reunassa olevaa lippua näe. Siksi meillä on nämä järjestelmät autossa. Ideaalitilanteessa on molemmat, mutta jos niitä ei pysty täysin varmasti kontrolloimaan… Tämä ei ole hyväksi kenellekään: talleille, lajille tai katsojille. Valtaosalla ei ole mitään hajua, mitä nyt tapahtuu. Minullakaan ei ole.

– Mielestäni rangaistuksen antaminen olisi tässä tilanteessa aika ankara päätös. Kuljettajien ensimmäinen reaktio on katsoa auton kojelautaa, jossa ei tällä kertaa palanut mitään. He luottavat suuresti kojelautaan. Sääntöjen mukaan pitää hidastaa, jos näkee joko fyysisen punaisen lipun tai punaisen lipun kojelaudassa. Mutta pitääkö sääntöä soveltaa näin? Se on vaikea kysymys.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat