Osa-aikaisten työpaikkojen määrä kasvoi reippaasti

Avoimien työpaikkojen määrä pysyi heinä-syyskuussa suurin piirtein ennallaan vuoden takaiseen verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan avoimia työpaikkoja oli 21 200, kun vuosi sitten niitä oli 20 500.

Osa-aikaisten työpaikkojen osuus avoimista työpaikoista kasvoi kuitenkin reippaasti. Niiden osuus nousi 31 prosenttiin, mikä on 12 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Tarjolla oli työpaikkoja etenkin siivoojille.

Avoimista työpaikoista 72 prosenttia oli yrityksissä. Osuus on hieman pienempi kuin vuosi sitten. Sen sijaan kunnissa avautui tuhat työpaikkaa lisää.

Työantajien arvion mukaan avoimista työpaikoista 45 prosenttiin oli vaikea löytää työntekijöitä. Vuosi sitten vaikeasti täytettävien työpaikkojen osuus oli 40 prosenttia.  

Lue myös:

    Uusimmat