Oodin ryöstöpuukotuksesta epäiltyjä on kuultu – poliisi pysyttelee vaitonaisena: "En voi valitettavasti kertoa sen enempää"

2:17
Oodin ryöstöpuukotuksesta epäilty pariskunta ilmoittautui poliisille eilen.

Poliisi on päässyt kuulustelemaan Helsingin keskustakirjasto Oodin ryöstöpuukotuksesta epäiltyä pariskuntaa. Tutkinnanjohtaja pysyttelee vaitonaisena tapauksen yksityiskohdista.

Helsingin poliisi kertoi eilen, että se on ottanut kiinni noin 40-vuotiaan miehen sekä naisen keskustakirjasto Oodissa tapahtuneeseen puukotukseen liittyen.

Välikohtaus sattui kirjaston kellarikerroksen wc-tiloissa sunnuntaina. Poliisi on tutkinut asiaa rikosnimikkeellä törkeä ryöstö. Puukotuksen uhri sai tilanteessa vammoja, jotka eivät kuitenkaan olleet hengenvaarallisia.

Epäillyt ilmiantoivat itsensä

Teosta epäillyt ilmoittautuivat poliisille itse eilen. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tapio Hyvönen kertoo MTV Uutisille nyt, että epäiltyjä on päästy kuulustelemaan. Hyvönen pysyttelee kuitenkin vaitonaisena kuulustelujen sisällön suhteen.

Hän ei kommentoi tapauksen muitakaan yksityiskohtia, kuten esimerkiksi sitä, tunsivatko epäillyt puukotuksen uhriksi joutuneen henkilön entuudestaan.

– Henkilöitä on kuultu, mutta en voi valitettavasti kertoa sen enempää. Nyt vain selvitellään, mitä on tapahtunut.

Hyvösen mukaan on mahdollista, että kaksikkoa vaaditaan vangittavaksi rikoksesta epäiltynä.

– Kyllä tällaista joutuu luonnollisesti ajattelemaan.

Lain mukaan vangitsemisvaatimus on tehtävä viimeistään kolmantena päivänä kiinniottamisen jälkeen, eli asia on ajankohtainen aivan lähipäivinä.

Kirjaston johtaja ei ollut yllättynyt

Kirjaston johtaja Anna-Maria Soininvaara kommentoi tapahtunutta MTV Uutisille toissa päivänä.

Hän ei ollut välikohtauksesta yllättynyt. Hänen mukaansa huumeidenkäyttäjät ovat ottaneet kirjaston alakerran wc-tiloja käyttöönsä, mikä on aiheuttanut kirjaston henkilökunnalle jonkin verran harmia. 

Kirjaston siivoajat löytävät Soininvaaran mukaan wc-tiloista käytettyjä ruiskuja, verijälkiä ja "muuta ikävää" lähes päivittäin.

Poliisi ei ole kommentoinut, liittyykö sunnuntainen välikohtaus huumeisiin. 

Soininvaaran mukaan omat haasteensa kirjastolle aiheuttaa kuitenkin yksinkertaisesti se, että rakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingin ydinkeskustassa ja on avoinna kaikille: esimerkiksi päihtyneitä henkilöitä joudutaan poistamaan kirjastosta lähes päivittäin.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Uutiset Liveen tehdään huoltotoimenpiteita tänään maanantaina klo 12.00-14.00, jolloin katselussa voi olla häiriöitä. Pahoittelut.