Liikenne on ruuhkautunut Turunväylällä onnettomuuden vuoksi.
Turunväylän Karnaisten tunnelissa Lohjalla on sattunut liikenneonnettomuus. Pelastuslaitoksen mukaan rekka törmäsi Turun suuntaan menevän tunnelin kallionseinään ja osui myös henkilöautoon.
Onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöä, joista toinen toimitettiin sairaalaan jatkohoitoon. Henkilövahingot eivät kuitenkaan olleet vakavia.
Iltakymmeneltä Traficom kertoi, että liikenne ohjataan kaksisuuntaisena ensin Helsingin suuntaan menevään tunneliin ja työn edetessä Turun suuntaan menevään tunneliin. Liikennehaitan arvioidaan kestävän aamuyöhön saakka.

