Onko kovatuloinen kitupiikki vai armoton tuhlari? "Säästäminen on osa luonnetta, ei varallisuutta"

Veropäivän haastattelussa Julia Thuren 1:45

Kaikki rahasta -kirjan kirjoittanut Julia Thuren teki säästämisestä elämäntavan. Kirjassaan ja podcastissaan rahaa avoimesti pohtiva bloggaaja uskoo, että parhaiten tienaavissa suomalaisissa roikkuu niin himosäästääjiä kuin armottomia tuhlareitakin.

Mitä mieltä rahabloggari on veropäivästä? Julia Thurenin haastattelu kuultavissa yläpuolelta!

Thuren myöntää olevansa kiinnostunut itse myös suuresta veropäivästä. Hänen mukaansa verotietojen avoimuus on merkki hyvinvoivasta yhteiskunnasta, vaikka niistä voikin joskus tehdä vääriä johtopäätöksiä.

– Jos niitä ei olisi saatavilla, niin tasa-arvo ottaisi yhtesikunnassamme takapakkia. Ongelma on kuitenkin se, että asiaa pitäisi kontekstoida paremmin, että mistä ne tulot oikeasti koostuu. On ollut sellaisia otsikoita bloggaajista, että "hän tienasi blogilla 120 000 euroa vuodessa", vaikka todellisuudessa ihminen on saanut 80 000 euroa perus palkkatyöstä ja vain 40 000 euroa blogillaan.

Julia Thuren säästi miehensä kanssa 10 000 euroa vuodessa. Näin se onnistui.

Bloggaaja sanoo, että verotiedoista voi ottaa parhaassa tapauksessa jopa mallia ja inspiraatiota omaan elämään.

– Itseäni kiinnostaa, miten ihmiset ansaitsevat niiden rahojaan ja mistä eri lähteistä tulot koostuvat. Siitä voi saada ihan vinkkiä siihenkin, että mitä tietyistä ammateista voi nykypäivänä tienata. 

Miksei tuloista saa puhua ääneen?

Thuren kannustaa raha-asioissa avoimuuteen, oli kyse sitten tuloista tai veloista. Tuloista puhuminen on ollut Thurenille itselleen ennen hyvin vaikeaa ja hän on opetellut puhumaan omista tienesteistään avoimesti vasta muutama vuosi takaperin.

– Sitä ennen olin yhtä lailla tuppisuu, enkä ikinä halunnut puhua mitä mä tienaan ja minkälaisilla summilla mä pärjään. Se tuntui hirveän nololta. Ajattelin, että ihmiset pystyy päättelemään musta kaikenlaista, jos ne kuulee mun tulot. Vaikka todellisuudessa ei siitä voi kovin pitkiä johtopäätöksiä tehdä. 

Miksei tuloista sitten haluta puhua? Thurenin mukaan yksi syy on yhteiskunnan vääristynyt kuva rahaan ylipäätään.

– Ihmiset sekoittaa ihmisarvon ja varallisuuden keskenään. Jos nämä kaksi asiaa irrottaisi toisistaan, elämä olisi helpompaa itse kullakin. Tämä kuulostaa vähän tätimäiseltä, mutta nykyään emme vertaa itseämme enää naapuriin, vaan ihan keneen tahansa, kenet voi nähdä esimerkiksi Instagramissa: "Toikin on päässyt tonne, niin munkin on päästävä".

Säästäminen ja tienaaminen eivät kulje välttämättä käsi kädessä

Kaikki Rahasta -kirjassa Thuren muun muassa kertoi, kuinka onnistui säästämään vuodessa kymppitonnin, kun asiaan otti oikeanlaisen asenteen. Thurenin mielestä säästeliäisyys ei kuitenkaan ole välttämättä yhteydessä kovatuloisuuteen. Asia voi olla pahimmassa tapauksessa täysin päälaellaan.

Ketkä tienasivat eniten? Kenen tulot romahtivat? Kuka sai megamätkyt? Seuraa suurta veropäivää torstaina aamusta alkaen MTVuutiset-verkkosivulla. Veroja käsittelevä suora erikoislähetys alkaa kello 7.45.

– Oma säästäväisyys riippuu ennen kaikkea tottumuksista ja luonteesta. Tiedän ihmisiä jotka saavat säästettyä toimeentulotuesta ja ihmisiä, jotka ovat ajautuneet velkaongelmiin 5000 euron kuukausipalkalla. Totuus on se, että osa kovatuloisista on säästeliäitä ja osa laittaa kaiken haisemaan.

Thuren haluaakin korostaa, että säästämisen voi aloittaa, tienasit sitten kuinka paljon hyvänsä.

– Koin itse isoimman heräämisen, kun tajusin pystyväni keskituloilla vaikuttamaan siihen, mihin suuntan mun elämä menee. Jos mä päätän vain olla ostamatta jotain tiettyjä asioita, niin mä voin saada jotain muuta tilalle. Esimerkiksi oman asunnon.

Lue myös:

    Uusimmat